Biokaasulaitoksella uusia keinoja ruuantuotannon päästöjen vähentämiseen

3 min lukuaika

Ajankohtaista

Viskaalin yrityskokonaisuus: maatila, teurastamo ja lihanjalostamo Muhoksella Oulun kupeessa, on tarjonnut pohjoissuomalaisille paikallista naudanlihaa ja lihatuotteita jo yli kymmenen vuotta. Toukokuussa 2024 Viskaalin siirtyy kohti yhä ilmastoystävällisempää ruuantuotantoa, kun tilalle valmistuu biokaasulaitos.

Viskaalin karjaa kuva Viskaalin
Viskaalin tilan karja ulkoilee lähes ympäri vuoden pihatossa ja osa myös laiduntaa kesäisin. Kuva: Viskaalin

Read the article in English

Viskaalin tila on perheyritys, joka syntyi leipomoalalta tulleen isännän Heikki Räinän kiinnostuksesta maanviljelyyn ja eläimiin sekä mainos- ja viestintäalalla toimineen Tuula Kukkola-Räinän intohimosta tuottaa hyviä, paikallisia raaka-aineita ekologisella ja eettisellä periaatteella.

Viskaalin tilalla Muhoksella koko lihantuotannon ketju sijaitsee samassa paikassa: tilalla kasvatetaan lihakarjaa, teurastetaan itse ja liha leikataan käsityönä. Lisäksi tehdään makkaroita ja palvituotteita pientuotantona. Yritys työllistää kaikkiaan kaksikymmentä työntekijää.

Biokaasua liikenteeseen ja luomukelpoista lannoitetta maatiloille

Yksi merkittävimmistä uusista kiertotalousratkaisuista Viskaalin tilalla on parhaillaan rakenteilla oleva biokaasulaitos. Laitoksessa Viskaalin nautojen lannasta sekä teurastamon ja lähialueiden biojätteistä syntyy tulevaisuudessa lähes 20 GWh biokaasua vuosittain. Määrä vastaa kymmenien rekkojen tai satojen henkilöautojen vuosittaista polttoainetarvetta.

”Viskaalin tilalla halutaan olla edelläkävijöitä ruuantuotannon kiertotalousratkaisuissa. Poikkeuksellista Viskaalin biokaasulaitoksen toiminnassa on, että se tulee käsittelemään ruuantuotannon materiaalivirtoja aivan uudella tavalla”, Tuula Kukkola-Räinä kertoo.

Tavallisesti biokaasulaitosten toiminnan fokuksena on jätteiden käsittely. Tällä hetkellä kaikki Pohjois-Suomessa toimivat, jätteistä biokaasua tuottavat laitokset sekoittavat prosessissaan niin kutsutun puhtaan biojätteen ja likaisen yhdyskunnan jätevesilietteen. Tällöin lopputulemana syntyy kaasun lisäksi lietettä, jonka jatkokäyttö esimerkiksi maataloudessa lannoitteena on vaikeaa muun muassa sen sisältämien lääke- ja muiden ihmisille ja luonnolle haitallisten aineiden vuoksi.

”Viskaalin laitos tulee olemaan uusiotuotelaitos, joka valmistaa aiemmin jätteiksi ajatelluista materiaaleista uusia tuotteita. Tässä on kyseessä ainutlaatuinen ruuantuotannon kiertotalousratkaisu, jossa biojätteet – joiden keräys Suomessa laahaa monia muita EU-maita jäljessä – saadaan käsiteltyä ja voimakas ilmastokaasu, naudanlannan metaani, otettua talteen. Lopputuotteina syntyy polttoainetta tai energiaa sekä lannoitteita ja maanparannusaineita ruuan alkutuotannon käyttöön. Kaikki kiertää. Jätettä ei synny”, Tuula Kukkola-Räinä toteaa.

Viskaalin tilan biokaasulaitoksen tuottama biokaasu jalostetaan liikenteeseen ja teollisuuteen sopivaksi. Lisäksi mädätysjäännöksenä syntyy luomukelpoista puhdasta lannoitetta sekä Viskaalin, että muiden maatilojen käyttöön.

Kiertotalous Viskaalin tilalla
Kiertotaloutta Viskaalin tilalla. Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskuksen maaseutuosasto on ollut mukana tukemassa Viskaalin kiertotalousratkaisua.

Viskaalin tilalla kasvaa nyt yli tuhat nautaa. Eettisyys ja eläinten hyvä kohtelu ovat toiminnassa keskeisellä sijalla. Eläimet on jaettu lajinmukaisesti omiin laumoihinsa ja pihaton ulkoilutila on avoinna lähes läpi vuoden. Maatilalla ei myöskään käytetä kemiallisia lannoitteita.

Nautojen ravinto saadaan ympärivuotisena hiilinieluna toimivasta nurmesta. Nurmenkasvatus on järkevää arktisissa olosuhteissa, joissa suoraan ihmisravinnoksi sopivaa satoa on muuten haastava tehokkaasti kasvattaa – myös vettä riittää. Teurastamon puolella jäähdytysjärjestelmä toimii ympäristöystävällisellä teknologialla ja ruhot käytetään sataprosenttisesti hyödyksi.

”Punaisen lihan aiheuttamaa hiilijalanjälkeä pystytään pienentämään, kuten muitakin päästölähteitä ja maatalous on mukana ilmastotalkoissa siinä missä muutkin toimialat. Suomessa on toimiva lainsäädäntö ja valvontajärjestelmä, joiden ansiosta tilanne kehittyy koko ajan”, Tuula Kukkola-Räinä tiivistää.

Artikkeli on osa ClimateFood-hankkeen esittelemiä ruokaketjun ilmastoviisaita menestystarinoita. Yritysesimerkkejä julkaistaan Suomesta ja Ruotsista.

UN Sustainable development goals