Elintarvike- ja luonnontuotealan yrittäjät ja kehittäjät kohtasivat Paltamossa – antoisa päivä antoi ajatuksia omaan toimintaan
Elintarvike- ja luonnontuotealan yrittäjien sekä kehittäjien tapaaminen toi yhteen alan toimijat 20.2.2025 Paltamossa Vaarantalossa. Päivän aikana verkostoiduttiin, jaettiin kokemuksia sekä saatiin uusia näkemyksiä ja ajatuksia oman liiketoiminnan kehittämiseen.

Monipuolista tietoa ja asiantuntijapuheenvuoroja
Tapahtuman ohjelma tarjosi kattavan katsauksen ajankohtaisiin aiheisiin. Päivän aikana kuultiin ELY:n, Elävä Kainuu Leaderin ja Oulujärvi Leaderin rahoitusmahdollisuuksista yrityksille, aloittaville yrittäjille ja yritysryhmähankkeille. Päivässä kuultiin myös Arktisten Aromien katsaus luonnontuotealan näkymiin, jossa kuultiin mm. monimuotoisesta poimijakentästä ja poiminnan haasteista. IdeaNature Oy kertoi toimivan tuotannon palasista. Oletteko esimerkiksi ajatelleet, että kaikki turhat askeleet tuotannossa on suoraan menetettyä rahaa? Lisäksi päivässä kuultiin REKO-toiminnasta liiketaloudellisena mahdollisuutena, jonka jälkeen yrittäjät, Kuiskiva Oy:stä ja Tmi Tanja Nurmesniemi Hapanjuurenlumosta, jakoivat omia kokemuksiaan Kainuun REKO-toiminnasta. Sekä REKO-toiminnantutkimuksen että yrittäjien kokemusten perusteella voidaan sanoa, että REKOn maine koettiin hyväksi ja lähiruokaa arvostavaksi. Kuluttajat eivät tunne REKO-toimintaa kuitenkaan vielä tarpeeksi. Lisäksi REKO toimii facebookissa, jota kaikilla ei ole. Tapahtumassa kuultiin myös Vuokatin viini Oy:n puheenvuoro kansainvälisille markkinoille suuntaamisesta ja siellä toimimisesta.
Asiantuntijaklinikat tukena yrittäjille
Päivän aikana osallistujilla oli mahdollisuus saada asiantuntijatukea klinikkaosioissa, joissa käsiteltiin yrittäjiä askarruttavia kysymyksiä hieman tarkemmin. Klinikkaosioista vastasivat mm. Luonnontuotealan ekosysteemi Itäiseen Suomeen -hanke, Oulun yliopisto, Mittaustekniikka, Arctic Food Plus -hanke, KAMK ja Yhdenvertainen Oulu2026 -hanke. Keskustelu klinikoilla oli aktiivista, ja monet osallistujat saivat konkreettisia neuvoja ja uusia ideoita omaan toimintaansa.
Päivässä startattiin myös Maistuvampi Kainuu ruokastrategian 2020 – 2025 päivittäminen MKN Itä-Suomen toimesta.

Hyvää ruokaa ja kohtaamisia
Tapahtumaan kuuluivat myös yhdessä nautittu aamukahvi ja Vaarankylän kyläyhdistyksen järjestämä maistuva palvilihakeittolounas, jotka tarjosivat mahdollisuuden verkostoitumiseen rennossa ympäristössä. Monet osallistujat arvostivat mahdollisuutta tavata kollegoitaan kasvokkain ja vaihtaa ajatuksia yhteisen pöydän ääressä.
Kaiken kaikkiaan päivä koettiin onnistuneeksi, antoisaksi, informatiiviseksi ja lämminhenkiseksi. Tapahtuma tarjosi arvokasta tietoa, uusia näkökulmia ja mahdollisuuden verkostoitumiseen – asioita, jotka ovat ensiarvoisen tärkeitä elintarvike- ja luonnontuotealan kehittämisessä.
Miten tästä eteenpäin
Päivän palautteena todettiin, että elintarvikealan ja kehittämisorganisaatioiden tulisi jatkossakin organisoida yhteisiä tapahtumia, teemapäiviä sekä alan, tuotteiden ja Kainuun puhtaiden luonnon raaka-aineiden esiin nostamista. Todettiin myös, että elintarvikeyrittäjien ja kehittäjien tulisi jatkaa vuoropuhelua ja yhdessä suunnitella vaikuttavia kehittämishankkeita, jotka johtaisivat yrityskohtaisiin kehittämis- ja investointihankkeisiin.
Suunnitteilla on jo ylimaakunnallinen yrittäjien ja kehittäjien tapaaminen Kainuuseen Parasta paikallista pöytiin -hankkeen toimesta yhteistyössä eri hankkeiden ja organisaatioiden kanssa. Tapahtuman on tarkoitus olla syksyllä 2025.
Oli hienoa nähdä, että kehittäjiä saatiin päivään runsaasti mukaan! Yrittäjien osallistuminen olisi voinut olla suurempaakin, ja tämä herätti ajatuksia siitä, miten voisimme entistä paremmin houkutella heitä mukaan tapahtumiin, jotka tarjoavat inspiraatiota, uusia ideoita ja arvokkaita verkostoja oman toiminnan tueksi. Jatkossa tulee miettiä keinoja, joilla voidaan tehdä osallistumisesta entistä helpompaa ja houkuttelevampaa yrittäjille.
Tapaamisen järjesti MKN Itä-Suomi / ProAgria Itä-Suomi, Parasta paikallista pöytiin -hanke.