MKN maisema-asiantuntijat ja yhteistyötahot järjestävät ohjattuja maisemakävelyitä eri puolilla Suomea lokakuussa 2023, tervetuloa mukaan!

Kansainvälistä maisemapäivää vietetään vuosittain Eurooppalaisen maisemayleissopimuksen allekirjoittamisen vuosipäivänä 20.10. Maisemapäivällä halutaan kiinnittää huomiota maisemien merkitykseen osana kulttuuriperintöä, identiteettiä, hyvinvointia ja elinympäristön laatua. Maisemapäivänä juhlistettaviin maisemiin kuuluvat niin kauniit kuin arkisetkin maaseutumaisemat, kaupunkimaisemat ja luonnonmaisemat. Myös vuonna 2023 kansainvälistä maisemapäivää vietetään kaikille avoimella valokuvakilpailulla ja -kampanjalla sekä ohjatutuilla maisemakävelyillä.

8 X7 A3748
Leena Lahdenvesi-Korhonen

Tervetuloa mukaan maisemakävelyille
Maisemakävelyt ovat maksuttomia.

ETELÄ-POHJANMAA
Pe 20.10. Klo 13 Kuortane, keskusta (kirkon ympäristö)
Maisemapäivän kävely Kuortaneen kirkon maastossa. Reitti kävellään helppokulkuisessa maastossa, pääosin kävelyteitä pitkin. Tutustumme Kuortaneen kulttuurihistoriaan ja Kuortaneenjärveen ja sen maisemiin. Matkan puolessa välissä kiivetään näkötorniin ihailemaan Kuortaneenjärven maisemaa ja näkötornilla voidaan nauttia omia eväitä, varaa siis mukaan halutessasi pientä evästä. Käveltävä reitti on noin 3,5 km. Varustaudu sään mukaisella varustuksella, ei säävarausta. Kävely on maksuton ja avoin kaikille, ei ennakkoilmoittautumista. Lähtö- ja paluupiste on Kuortaneen kirkon pihalla, Kirkkotie 23. Maisemakävelyä rahoittamassa myös Viisasta vesiensuojelua-hanke.
Lisätiedot: Marika Turpeinen, marika.turpeinen@maajakotitalousnaiset.fi p. 043 8252 410

ETELÄ-SAVO
Pe 20.10.2023 klo 13-15, Karila, Mikkeli
Maisemapäivän kävely kulttuurimaisemassa Karilassa. Tutustumme Luonnonvarakeskuksen entisen tutkimusaseman ja koepeltojen sekä viereisen vanhan Karilanmäen ja uuden Orijärven asuinalueen kiinnostavaan ja monikerroksiseen historiaan rautakaudelta nykypäivään. Oppaina Saara Ryhänen, maisema- ja ympäristöasiantuntija sekä Bertalan Galambosi, yrttitutkija ja yrttialan asiantuntija. Järjestäjinä Etelä-Savon maa- ja kotitalousnaiset ja Mikkeli Seura. Kokoontuminen Karilan koeaseman pihalle, os. Karilantie 2.
Lisätiedot: Saara Ryhänen, saara.ryhanen@maajakotitalousnaiset.fi, p. 040 4868 237.

ETELÄ-SUOMI
Pe 20.10.2023 klo 13-15
Kihniön Aitonevalla tutustutaan arkiseen elämään suolla. Teollisen turvetuotannon synnyttämä yhteisö tarvitsi lukuisia rakennuksia ja harrastuspaikkoja työnsä ja arkensa tueksi. Laajimmillaan kymmeniä rakennuksia käsittänyt kulttuuriympäristö on osin enää muistinvarainen maisema, mutta menneisyyden jälkiä voi edelleen seurata, kun tietää minne katsoa. Tutustumme kävelykierroksella säilyneeseen ja kadonneeseen rakennusperintöön, lasten kotimaisemaan ja maiseman muutokseen. Kierros päättyy kahvitarjoiluun ja museonäyttelyyn. Kierroksen jälkeen voi tutustua omatoimisesti luontopolkuun tai tulistella laavulla museon vieressä. Varaa mukaan kävelylle säänmukainen varustus ja kengät. Kuljemme noin 1,5 km pituisen matkan. Reitti ei ole vaikeakulkuinen, mutta ei myöskään esteetön. Kokoontuminen museon edessä (Aitonevantie 358, 39820 Kihniö).
Lisätiedot: Laura Puolamäki laura.puolamaki@proagria.fi, p. 040 544 4899

KESKI-POHJANMAA
Pe 20.10.2023 klo 12. Himanka, Sautinkari
Juhlistamme kansainvälistä maisemapäivää kävelemällä luontopolun Sautinkarin leirintäalueelta Meksin kalliolle ja takaisin. Edestakainen matka on noin 5 km. Reitin maisemat koostuvat merinäkymistä, rantaniityistä, pelloista ja metsäisistä osuuksista. Matkan varrella on myös kaksi lintutornia. Lähtö- ja paluupisteenä on Sautinkarin leirintäalueen parkkipaikka (Sautinkarintie 40, 68100 Himanka). Tilaisuus on maksuton ja kaikille avoin eikä ennakkoilmoittautumista tarvita. Varaa halutessasi mukaan omat eväät ja juomapullo.
Lisätiedot: Anu Ainasoja, anu.ainasoja@maajakotitalousnaiset.fi, p. 043 825 4284

LÄNSI-SUOMI
To 19.10.23 klo 16.30 Leipyölin tila, Perniö, Salo
Maisemakävely pidetään kansainvälisen maisemapäivän aattona torstaina 19.10. Perniössä, Leipyölin tilalla. Kokoontuminen tilakeskuksen pihalla klo 16.30, os. Leipyölintie 218, 25500 Perniö. Leipyölin tila sijaitsee Kiskojoen laaksossa ja se on osa valtakunnallisesti arvokasta maisema-aluetta Perniön viljelymaisema. Maisemakävelyllä kuljemme tilan perinnemaisemissa ja Kiskonjoen rantalaitumella, ihailemme pitkiä peltonäkymiä ja tutustumme alueen monimuotoiseen luontoon ja historiaan. Pääsemme myös näkemään tilan ylämaan karjaa ja kuulemme maisemanhoidon menetelmistä. Kävelyn pituus on n. 2 km ja sen kesto on reilu tunti, varaudu sään mukaisilla varusteilla.

Kävelyn jälkeen Leipyölin tilan kokoustiloissa on tarjolla kahvia ja matkailuinfo, jossa esitellään tilan ja lähialueen matkailupalveluita sekä kerrotaan pyörämatkailun mahdollisuuksista.
Maisemakävely ja matkailuinfo ovat avoimia kaikille kiinnostuneille. Osallistuminen pelkästään kävelyyn on mahdollista, mutta kahvitarjoilun vuoksi pyydetään
I
lmoittautumiset: Maa- ja Kotitalousnaiset | Matka maisemaan Perniössä (maajakotitalousnaiset.fi) 
Maisemakävelyn järjestävät Länsi-Suomen maa- ja kotitalousnaiset, Hyvinvointia metsän elinkeinoista –hanke ja Leipyölin tila. 
Lisätiedot: Terhi Ajosenpää, terhi.ajosenpaa@maajakotitalousnaiset.fi, p. 043 825 1221

Pe 20.10.2023 klo 13, Askalan kedot, Askala, Paimio
Vietämme kansainvälistä maisemapäivää maisemakävelyn merkeissä perjantaina 20.10 Askalan perinnemaisemissa. Alue kuuluu valtakunnallisesti arvokkaaseen maisema-alueeseen, Paimionjokilaakson viljelymaisemaan. Askalan kedot ovat uhanalaisen luontotyypin helmi, jonka pitkä hoitohistoria ulottuu 80-luvulle. Alueen pitkä maisemanhoitoperinne on nähtävissä maisemassa, jossa yhdistyy monipuolisesti luonto- ja kulttuuriarvot. Ihailemme kävelyllä katajaisia niittyrinteitä, aukeaa jokimaisemaa ja kuohuavaa Askalan koskea. Kuljemme noin 1,5 km pituisen matkan. Reitti on suhteellisen helppokulkuinen mutta ei esteetön. Varaa mukaan kävelylle säänmukainen vaatetus ja kengät.

Kierroksen päätteeksi nautimme kahvit Askalan ketotalolla ja keskustelemme maisemasta, maisemakokemuksistamme ja maisemanhoidosta. Osallistuminen maisemakävelylle on kaikille avoin ja ilmainen ilman ilmoittautumistakin, mutta varmistaaksesi itsellesi kahvin ja pullan, ilmoittaudu mukaan linkin kautta. Ilmoittautuminen 17.10 mennessä:  https://link.webropolsurveys.com/Participation/Public/bf74f725-a63d-49c0-a445-fcb908ed73c7?displayId=Fin2917271
Järjestäjinä Varsinais-Suomen ELY-keskus ja Paimion seudun ympäristöyhdistys. Kokoonnumme Askalan vesivoimalaitoksen parkkipaikalle klo 13.00. Osoite Voimalantie 116. Mikäli tarvitset kyytiä Paimion keskustasta ketotalolle, olethan yhteydessä p. 040 520 5077 /Meeri. 
Lisätiedot: Alina Juntunen, alina.juntunen@ely-keskus.fi, p. 0295 022 157.

POHJOIS-KARJALA
Pe 20.10.2023 Klo 12 - 15:30 Joensuu, Kiihtelysvaara
Kiihtelysvaaran maisemapäivässä tutustutaan rakennusperintöön ja kirkonkylän maisemaan. Kokoonnumme aluksi Pappilaan luennoille kuulemaan mm. rakennusperinnön ylläpidosta ja ympäristöperinteestä. Kahvituokion jälkeen siirrymme maisemakävelylle mm. uuden kirkon paikalle, lammaslaitumelle ja lopuksi Kiihtelysvaaran museolle. Kävelyreitin pituus on noin 2 km. Tilaisuus on osallistujille maksuton. Varaathan maisemakävelylle säänmukaiset varusteet. Mukaan mahtuu max. 35 osallistujaa. Tilaisuuden järjestää yhteistyössä Maaseudun Sivistysliitto, Pohjois-Karjalan Kylät, Itä-Suomen Maa- ja kotitalousnaiset, Pohjois-Karjalan maaseutupalvelut, Kiihtelysvaara-Seura ja Kiihtelyksen kyläyhdistys.
Lisätiedot ja ilmoittautuminen 13.10. mennessä tarjoilun vuoksi: Päivi Jokinen, paivi.jokinen@maajakotitalousnaiset.fi, p. 040 3012409

POHJOIS-POHJANMAA
To 19.10.2023 klo 16.30-18.30 Oulu, Oulunsalon Akionsaari
Maisemakävely Oulunsalon Varjakassa olevaan Akionsaareen. Kokoontuminen Varjakan venesataman parkkialueella, Varjakantie 223, 90470 Oulu. Retkellä kävellään noin 3,5 km pituinen lenkki Akionsaaressa. Akionsaari on meren ja Akionlahden kluuvijärven välissä oleva metsäinen alue, jonka ympäri kulkee suosittu retkeilypolku. Akionlahti on arvokas lintuvesikohde, jossa on avovesialuetta n. 100 ha, rantaruovikoita ja Välitörmän laidunnettu n. 60 ha merenrantaniitty. Akionlahden linnustoa voi tarkkailla koilliskulman lintutornista. Retkellä kuullaan maankohoamisesta, alueen luontotyypeistä, linnustosta ja Akionlahden kunnostustarpeista. Retki järjestetään yhteistyössä Warjakkalaiset ry:n (kyläyhdistys) ja Kempeleen-Oulunsalon luonnonsuojeluyhdistyksen kanssa. Retken lopuksi kyläyhdistys tarjoaa kahvit ja välipalaa Varjakan kalamajalla. Huom: retki on jo torstaina 19.10. Retki on ilmainen ja kaikille avoin, ei ennakkoilmoittautumista. Sään mukainen varustus. Polut voivat olla märkiä.
Lisätiedot: Kalle Hellström, kalle.hellstrom@maajakotitalousnaiset.fi, p. 043 825 5253

POHJOIS-SAVO
Ke 18.10.2023 Tervo

  • Klo 9 – 12 Kekripukin rakentaminen
  • Klo 12 – 13 Lounastauko (omakustanteisesti esim. Lounasravintola Silta)
  • Klo 13 – 15 Maisemapäivän kävely

Vietä mahtava elämystentäyteinen syyslomapäivä Tervossa ja innostu kulttuuriympäristöjen mahdollisuuksista!

Ennen varsinaista Maisemapäivän kävelyä on ainutlaatuinen mahdollisuus osallistua suosittuun ja koko perheelle sopivaan Kekripukin rakentamiseen! Kekripukki palaa myöhemmin 3.11. Tervon Pukki palaa pellolle -tapahtumassa (katso lisää www.facebook.com/pukkipalaa). Kekripukin rakentamisen jälkeen on mahdollisuus vapaamuotoiseen ja omakustanteiseen lounastamiseen esim. Lounasravintola Sillassa.

Maisemapäivän kävelyllä ihaillemme maisemia ja luontoa keskustellen maisemien merkityksestä meille ihmisille. Kierrämme Pohjalammin luontopolun luonnonmaisemia katsellen ja jatkamme kylänraittia pitkin paloasemaa kohti.

Mukana kävelyllä on tervolainen Riitta Raatikainen. Riitta kertoo Kylän kaunistus -hankkeen tavoitteista ja esittelee mm. hankkeella kylänraitille toteutetun valokuvaseinän, jossa entisten aikojen tervolaiset kohtaavat nykyihmiset, sekä upouuden muraalin vanhan paloaseman seinillä. Tule inspiroitumaan hankkeen upeista ja rohkeista maisemateoista ja poimi talteen vinkit toteutukseen omalle kylällesi! Paluumatkalla kahvit Kyläkammarilla.

Kävelyreitin pituus on noin 2-3 km ja reitti on pääasiassa helppokulkuinen, mutta ei täysin esteetön. Varaathan säänmukaiset varusteet. Mukaan mahtuu max. 35 osallistujaa. Maisemapäivän kävelyä järjestävät yhteistyössä Tervon MKS, Itä-Suomen Maa- ja kotitalousnaisten Innostu ja hyödy kulttuuriympäristöstä -hanke, Pohjois-Savon Kylät ja Pohjois-Savon kotiseutuyhdistysten liitto.

Leader Kalakukon alueelta (Tuusniemi, Kaavi, Siilinjärvi, Rautavaara, Kuopio) saapuville on kyytimahdollisuus Kuopiosta tai Siilinjärveltä.

Lähtö Kekripukin rakentaminen: klo 9.00 os. Haapamäentie 700, Tervo
Lähtö Maisemapäivän kävely: klo 13.00 levähdyspaikka järven rannassa, os. Lohitie 2, Tervo
Lisätiedot ja ilmoittautuminen 15.10. mennessä tarjoilun ja kyytien vuoksi: Kukka Koskinen, kukka.koskinen@maajakotitalousnaiset.fi, p. 0400 571 643


Kansainvälinen maisemapäivä on osa Euroopan kulttuuriympäristöpäivien ohjelmaa. Maisemapäivän järjestävät ympäristöministeriö ja Suomen ympäristökeskus yhteistyössä Museoviraston, Suomen Kotiseutuliiton, Viherympäristöliiton sekä Maa- ja kotitalousnaisten Keskuksen ja Maa- ja kotitalousnaisten piirikeskusten kanssa. 

Maisemat ovat olennainen osa kaikkien hyvinvointia ja elinympäristön laatua sekä monimuotoisuutta. Millaisia maisemia löytyy työ-, koulu- tai kauppamatkasi varrelta tai näkyy kotisi ikkunasta? Mikä arkesi maisemissa on kiehtovaa tai kaunista, mitä haluaisit muuttaa, mikä maisemassa on parhaillaan jo muuttumassa? Osallistu arkimaisemia juhlistavaan valokuvakampanjaan valokuvaamalla arkesi maisemia ja jakamalla kuvat Instagramissa tunnisteella #arkimaisema. Liity myös seuraamaan kampanjan Instagram-tiliä @arkimaisema. 

Lisätietoa kampanjasta: Ymparisto > Kansainvälinen maisemapäivä

Maisemakävelyistä: maiseman- ja luonnonhoidon kehitysjohtaja Leena Lahdenvesi-Korhonen, Maa- ja kotitalousnaisten Keskus ry, p. 040 523 5133, leena.lahdenvesi-korhonen@maajakotitalousnaiset.fi

Kampanjasta: tutkija Annika Uddström, Suomen ympäristökeskus, p. 0295 251 715, annika.uddstrom@ymparisto.fi