Parsaherkut kruunaavat kevään

Tuontiparsa käy mainiosti alkukevään parsaruokiin, mutta kesän korvilla kannattaa siirtyä kotimaiseen tarjontaan. Loihdi parsaherkkuja Maa- ja kotitalousnaisten ohjeilla.

Parsakeittoa lautasilla. Siemenripotetta keiton päällä. Lautasten alle asetettuna pyyhe.
Kuva Kati Laszka

Keväällä maukkaita parsoja on tarjolla kolmena värivaihtoehtona: maultaan vihantaa vihreää, hieman karvasta valkeaa sekä violettia parsaa. Kotimaisen parsan kesäkuussa alkava sesonki on lyhyt, vain noin kuusi viikkoa. Herkuttele jo sitä ennen tuontiparsalla ja hyödynnä Maa- ja kotitalousnaisten parsareseptejä.

Parsan värillä on väliä valmistuksessa

Vihreät parsat ovat kasvaneet maan pinnalla ja valkeat maan alla pimeässä. Violettiin vivahtavat parsat poimitaan niiden työntyessä esiin maasta. Valkoinen parsa vaatii yleensä kuorimisen, mutta tuoreelle vihreälle parsalle riittää huuhtelu. Vihreä parsa kuoritaan vain, jos kuori on paksu. Puumainen tyvi napsaistaan ​​pois. Tuoreen parsan tunnistaa sen napakasta rakenteesta ja varresta tihkuvasta nesteestä sitä painettaessa. Tuoreen parsan nuput ovat umpinaiset.

Parsan voi kypsentää höyryssä, paahtaa uunissa, grillata ja käyttää monipuolisesti lämpimiin ruokiin. Vihreä parsa sopii risottoon ja salaatteihin, samoin gratiineihin, munakkaisiin ja suolaisiin leivonnaisiin. Kotimaista parsaa voi käyttää kypsentämättä lastuiksi vuoltuna salaateissa, keiton tai risoton pinnalla. Italiassa vihreää parsaa nautitaan voisulan ja parmesaaniraasteen kera. Valkea parsa on herkullisinta keitettynä tai höyrytettynä yhdessä erilaisten kastikkeiden, voisulan tai sitruunalla ja tuoreyrteillä maustetun vaahdotetun voin kanssa. Parsan kanssa voi tarjota kylmäpuristettua öljyä kirvelillä tai rakuunalla ja sitruunalla maustettuna, uppomuna täydentää kokonaisuuden. Appelsiini sopii valkean parsan makupariksi.

Parsa on terveellistä ja kevyttä

Parsa sellaisenaan sisältää vähän energiaa, mutta paljon kuitua ja erilaisia ​​vitamiineja ja se on hyvä foolihapon eli folaatin (B9-vitamiinin) ja kaliumin lähde. Ihmisen elimistö ei pysty muodostamaan folaattia itse, vaan se pitää saada ruoasta. Folaatti on tärkeä varsinkin ikääntyville, sillä se tehostaa muistille tärkeän B12-vitamiinin toimintaan elimistössä. Parsan vitamiinien ja flavonoidien on myös todettu toimivan antioksidantteina eli ne heikentävät elimistön hidasta tulehdusta. Folaatin saantiin kannattaa kiinnittää huomioita, mikäli syö heikosti, eikä käytä paljon kasviksia, hedelmiä ja marjoja.

Maitohorsmaa parsan korvikkeena

Aikaisin keväällä voi nauttia maitohorsman versoista, jotka tarjoaa herkullisen vaihtoehdon parsan ystäville. Maitohorsman maku muistuttaa nuorta vihreää parsaa. Maitohorsmanversot kannattaa opetella tunnistamaan, sillä horsmanversoilla on näköislajikkeita. 10 senttimetrin pituisia versoja voi käyttää keitettyinä tai paistettuina sellaisenaan, keitoissa, risotoissa ja salaateissa. Pikapikkelöinnillä saa nopeasti herkkua: Mittaa kattilaan 1 dl etikkaa, 2 dl sokeria ja 3 dl vettä. Mitta-astiaksi sopii myös juomalasi. Etikaksi sopii väkiviinaetikka tai erilaiset viinietikat. Kiehauta liemi ja lisää puhdistetut, huuhdellut versot. Keitä muutama minuutti, kunnes versot pehmenevät. Anna jäähtyä. Säilyy jääkaapissa noin viikon.

Ruokaohjeita

Parsakeitto ja siemenripote
G
4 annosta 30 min

2 nippua (a 500 g) tuoretta (valkoista) parsaa
6 dl vettä
1 tl suolaa
1 tl sokeria
1 sipuli
2 valkosipulinkynttä
 
1 rkl voita tai öljyä
2 dl ruokakermaa
1 rkl sitruunanmehua tai valkoviiniä

0,25 tl jauhettua valkopippuria
(suolaa)

1. Kuori valkoiset parsat ja vihreät tarvittaessa. Poista kova tyviosa. Leikkaa parsat noin 3 cm:n pituisiksi paloiksi.
2. Kuumenna vesi kiehuvaksi. Mausta suolalla ja sokerilla ja lisää kuoret ja tyviosat veteen. Keitä noin 10 minuuttia. Siivilöi ja ota vesi talteen.
3. Kuori ja silppua sipulit. Kuumenna rasva kattilassa ja kuullota sipuleita muutama minuutti. Lisää parsapalat ja suurin osa kuorien keitinvedestä. Keitä parsat pehmeiksi, noin 10 minuuttia. Valmista sillä aikaa siemenripote (ohje alla).
4. Ota muutamia nuppupalasia talteen koristeeksi ja soseuta loput parsat keitinliemeen. Lisää kerma ja sitruunan mehu.
5. Mausta pippurilla ja tarvittaessa suolalla. Jos keitto tuntuu liian sakealta, lisää kuorien keitinlientä.
6. Jaa keitto lautasille, asettele parsanuppuja koristeeksi ja ripottele keiton pinnalle siemenripotetta.

Siemenripote
G M V
10 min

3 rkl kurpitsansiemeniä
3 rkl pinjansiemeniä
3 rkl auringonkukansiemeniä
1 tl fariinisokeria
0,25 tl savupaprikajauhetta
0,25 tl suolaa

1. Paahda siemeniä kuumalla pannulla ilman rasvaa muutama minuutti. Sekoita välillä.
2. Kun siemenistä alkaa nousta paahteinen tuoksu, sekoita joukkoon sokeri, paprika ja suola. Kuumenna hetki niin, että sokeri sulaa. Varo, etteivät sokeri ja siemenet pala.
3. Levitä siemenseos lautaselle tai leivinpaperin päälle jäähtymään.

Keväinen parsasalaatti

G
4 annosta 30 min

500 g vihreää parsaa
1 kesäkurpitsa
250 g mini(terttu)tomaatteja
1 rkl öljyä
200 g pakasteherneitä
50 g retiisiä
2 kevätsipulia
1 ruukku salaattia
1 pss (n 70 g) babypinaattia
Kastike:
2 tl luomusitruunan kuoriraastetta
2 rkl sitruunanmehua
0,5 dl (oliivi)öljyä
0,5 tl suolaa
0,5 tl rouhittua mustapippuria
0,5 tl sokeria
Pinnalle:
50 g voimakasta juustoa

1. Laita uuni kuumenemaan 225 asteeseen.
2. Huuhtele parsat ja poista tyviosa napsauttamalla. Leikkaa 4 cm paloiksi. Levitä leivinpaperoidulle pellille.
3. Viipaloi huuhdeltu kesäkurpitsa ja laita parsojen sekaan pellille.
4. Huuhtele tomaatit ja levitä muiden ainesten sekaan pellille. Jos käytät terttutomaatteja, laita ne oksineen mukaan tai terttu muutamaan osaan leikattuna.
5. Pirskottele päälle öljy ja kypsennä uunissa noin 15 minuuttia, kunnes ainekset saavat hieman väriä. Kaada jäiset herneet muiden ainesten sekaan kypsymään viimeisten minuuttien ajaksi.
6. Huuhdo ja viipaloi retiisit ja kevätsipulit. Huuhtele salaatti sekä pinaatti, kuivaa ja revi tarvittaessa pienemmäksi. Levitä tarjoiluvadille.
7. Valmista kastike. Raasta hyvin pestystä sitruunasta kuoriraastetta ja purista mehua kulhoon. Sekoita joukkoon öljy, suola, pippuri ja sokeri.
8. Levitä salaatin ja pinaatin päälle uunissa paahdetut kasvikset ja valuta kastike salaatille.
9. Vuole lopuksi juusto lastuiksi salaatille juustohöylällä tai kuorimaveitsellä.
Nosta tarjolle.