Piimälimppu

Piimälimppu

Iloni oli käsinkosketeltava keväällä –24, kun toimistossa silmäni osuivat kirjaan, joka käsitteli Suomen maakuntien leipiä. Kirjan on kirjoittanut Jaakko Kolmonen ja se oli hänen kunnianosoituksensa suomalaista ja nimenomaan isoäitien leipäkulttuuria kohtaan hänen omana 50-vuotispäivänään vuonna 1991. Kirjan taitavat emännät ovat löytyneet Maa- ja kotitalousnaisten Keskuksen ja Marttaliiton kautta. "Tämän kirjan onnistumisen takana on usean vuosisadan aikainen isoäitien tekemä arvokas työ leivonnan parissa", Kolmonen kirjoittaa. Uudenmaan piimälimpun reseptin kirjaan on antanut Pirkko ja Jenny Hjelm. Pirkon monet muistavatkin Uudenmaan Maa- ja kotitalousnaisten toiminnanjohtajan roolista 1980- ja 1990-luvuilta.

Suomen maakunta leivät -kirjassa on ihania ja tuttujakin reseptejä eri maakunnista ja voin tuntea tuoreen leivän tuoksun myös jopa omassa keittiössäni pelkästään kirjaa lukien. Palaan muistoissa Uotilan leivintupaan yhdessä äitini ja isoäitini kanssa – leivontapäivään. Silloin usein valmistui ruisleipää, piimälimppua, hiivakakkua ja jouluisin myös omenalimppua. Tuvassa kun oli iso leivinuuni, niin siellä sai leivottua kuukauden leivät kerralla.

On myös mielenkiintoista pysähtyä hetkeksi ja miettiä, mikä aisti herättää parhaiten erilaisia ruokamuistoja. Onko se tuoksu, joka leijailee leivontapäivänä koko tuvassa, erilaiset mausteet piimälimpussa vai hapan leipätaikina? Vai tarvitaanko myös maku ja suutuntuma tuoreen leivän puraisusta, joka on vielä haalea ja päälle sipaistu aito voi sulaa ja valuu osittain kädelle? Ehkä sittenkin ääni on myös tärkeässä roolissa muistoissa, kun leivinuunin puiden palaessa syntyvä rätinä kuuluu keittiöön asti ja puisesta leivinpöydästä tuleva ääni, kun leipiä pyöritetään käsien välissä limpun muotoon. Tai sittenkin koko kokonaisuus? Mitä enemmän muistelee nuoruuden leivontapäiviä, sitä tarkemmin voi palata kaikkiin yksityiskohtiin, jopa mummon kietaisuesiliinan kuvioihin ja huivin väreihin.

Uudellamaalla on herkuteltu piimälimpulla. Ihanalla leivällä, jossa makua on antanut hapan piimä ja makea siirappi, erilaiset mausteet ja vehnäjauhon lisäksi karkeutta taikinaan on tuonut vielä ruisjauho. Mausteena oleva kumina on aikaisemmin kasvanut maatilojen pihapiirissä, josta sitä on saatu mm. leipiin ja kaaliruokiin. Nykyään kuminaa kasvaa pelloilla ja Suomi on maailman mittakaavassa iso kuminantuottaja.

Tänä päivänä piimälimppu maistuu läpi vuoden ja sitä voi leipoa silloin, kun mieli tekee. Piimälimppua voi syödä heti tuoreena tai pakastaa osan leivistä. Meidän iloksemme myös moni leipomo tekee vielä piimälimppua ja sitä on mahdollista ostaa kaupoista ja pienistä leipomoista tai tilamyymälöistä. Jokaisella leipojalla ja leipomolla on se oma reseptinsä, josta tulee parhaimmat piimälimput.

Alla oleva resepti on mukaelma Pirkko ja Jenny Hjelmin sekä omaa, isoäidiltä perittyä piimälimppureseptiä.

Piimälimppu

5 dl piimää

50 g tuorehiivaa

1 dl siirappia

0,5 rkl suolaa

0,5 rkl kuminaa

0,5 rkl pomeranssin kuorta (+ 0,5 rkl fenkolinsiemeniä)

5 dl ruisjauhoa

n. 7-8 dl hiivaleipäjauhoa

1. Lisää mausteet, suola, siirappi ja hiiva kädenlämpöiseen piimään.
2. Hämmennä niin, että hiiva liukenee nesteeseen.
3. Alusta taikina molemmilla jauhoilla niin, että se jää löysähköksi, mutta kuitenkin leivottavaksi limpuksi.
4. Anna taikinan kohota lämpimässä noin 1 h.
5. Hierrä taikinasta ilma pois ja jaa se kahteen osaan.
6. Leivo taikinasta kaksi limppua.
7. Anna piimälimppujen nousta noin 30 minuuttia.
8. Laita uuni lämpiämään 200 asteeseen
9. Pistele leivät joko haarukalla tai pitkällä tikulla.
10. Paista leipiä noin 20 minuuttia 200 asteessa. Voitele piimälimput tässä välissä siirappi-vesiseoksella. Jatka paistamista vielä noin 30 minuuttia ja laske uunin lämpötila 175 asteeseen. Jos näyttää siltä, että leivät tummuvat liikaa, niin peitä ne leivinpaperilla.
11. Leivät ovat kypsät, kun ne ovat kauniin ruskeat ja kumisevat pohjasta, kun niitä koputtaa.
    
    Nauti.  –Uudellamaalla piimälimpun päällä on usein piimäjuustoa tarjolla.