Verileipä

Suomalaisen leivän tarina esittelee verileivän. Perinteisellä verileivällä on monta nimeä ja Pohjois-Pohjanmaalla vereen tehty leipä tunnetaan mm. leppärieskana, punasleipänä ja punarössynä.

Verileipa nettiin
Verileipä Kuva: Topi Kumpulainen

Paikkakunnasta ja reseptistä riippuen verileivän nesteenä on käytetty veren lisäksi vettä tai olutta. Jauhoina puolestaan ruis- tai ohrajauhoja. Veren käyttäminen leivän leivonnassa johtaa juurensa sen lyhyeen säilymisaikaan. Teurastetusta ruhosta on haluttu käyttää kaikki hyödyksi veri mukaan lukien ja lyhyen säilymisajan vuoksi teurastuspäivinä on valmistettu perinteistä mykyrokkaa. Joidenkin eläinlajien kohdalla verimäärät saattavat nousta kuitenkin liian suureksi pelkästään lämpimän ruoan valmistukseen. Tällöin tehtiin verileipää. Paistamisen jälkeen verileipä säilyy tuoreena noin viikon ja orrella kuivattuna kuukausia.

Verileipä sisältää paljon proteiinia ja rautaa. Se sopii siten hyvin esimerkiksi raudan puutteesta kärsiville tai huoneenlämmössä säilyväksi proteiinievääksi. Karkeat ruisjauhot antavat leivälle mukavan pehmeyden ja uniikin suutuntuman.

Verileipä

3 kpl reikäleipää (laktoositon, maidoton)

0,5 l naudan verta (pakaste)

0,5 l vettä

1 pss /30 g kuiva-/tuorehiivaa

1,2–1,4 kg karkeita ruisjauhoja

25 g  suolaa

Sulata veri huoneenlämmössä tai jääkaapissa. Älä sulata verta mikrossa, sillä ylikuumentuessaan se saattaa hyytyä. Veren ollessa
nestemäistä aloita leivonta. Mittaa vesi ja hiiva. Anna hiivan herätä n. 15 minuuttia. Lisää seokseen veri ja suola. Sekoita hyvin. Lisää jauhoja vähitellen nesteen joukkoon. Tähän reseptiin käytetään karkeita ruisjauhoja, sillä ne tarvitsevat vähemmän nestettä ja tekevät leivästä pehmeää. Valmis taikina saa jäädä kosteaksi. Voit jakaa taikinan heti kolmeen osaan, sillä leipä kohoaa tarvittavan määrän paiston aikana. Muotoile leivästä käsin n. 1,5 cm paksuisia levyjä hyvin jauhotetulla leivinpaperilla. Muotoilua auttaa kylmässä vedessä kostutetut kädet. Sirottele muotoillun leivän päälle hieman ruisjauhoja ja poista leivän keskiosa käyttämällä esimerkiksi juomalasia. Pistele leipään reikiä kohokuoren välttämiseksi. Paista leivät 180-asteisessa uunissa 30 minuuttia. Anna leivän jäähtyä tunnin ennen tarjoilua.

 Video leivän valmistuksesta