Tuuli Mäkinen

Tuuli makinen kainuu netti

Ympäristöasiantuntija, MKN maisemapalvelut

MKN Itä-Suomi

MKN Itä-Suomi, Kajaani

tuuli.makinen@maajakotitalousnaiset.fi 0438272308

Kauppakatu 25 A, 4.krs
87100 Kajaani

Toimin MKN Maisemapalveluissa ympäristöasiantuntijana ProAgria Itä-Suomessa, pääasiassa Kainuun alueella. Toteutan ympäristösopimuksen hoitosuunnitelmia perinnebiotoopeille ja kosteikoille, muita maisema- ja luontokartoituksia ja myös mm. vieraslajikartoituksia asiakkaan tarpeen mukaan. Olen myös suorittanut kosteikkosuunnittelun koulutuksen Järvi-Suomen kosteikko- ja valuma-aluesuunnittelun koulutushankkeessa vuonna 2024.

Asiantuntijana paikallisissa ympäristöhankkeissa tavoitteenani on lisätä tietoisuutta ja osaamista vesistöjen ja muun ympäristön kunnostuksesta ja suunnitella konkreettisia toimenpiteitä yhteistyössä paikallisten asukkaiden kanssa. Vastaan lisäksi muun muassa Vuoden maisemateko -kilpailusta Kainuussa. Olen perehtynyt myös ilmastokysymyksiin ja opetan aiheeseen liittyvillä kursseilla ympäristöjohtamisen koulutusohjelmassa Jyväskylän yliopistossa. Järjestän myös sieni- ja luonnonyrttikursseja ja muita tapahtumia.