Lisää luonnon monimuotoisuutta hevoslaitumille!

Kuluneena kesänä työni veivät minut kulttuurihistoriallisesti ja maisemallisesti arvokkaille Siilinjärven orivarsalaitumille ja nämä ovat yksiä parhaimpia kesämuistojani! Useiden vuosikymmenien ajan orivarsat on tuotu laumoina kahteen saareen kasvamaan ja laiduntamisen myötä alueille on kehittynyt monimuotoisia arvokkaita perinnebiotooppeja. Laajoilla metsälaitumilla, hakamailla ja niityillä kasvaa huomionarvoisia kasvilajeja ja maisemat ovat henkeäsalpaavan upeita. Edustavimmat osat kuuluvatkin maakunnallisesti arvokkaisiin kohteisiin. Ja ei ihme, että varsat olivat hyväntuulisia ja hyvinvoivan näköisiä, kun koko kesän saa viettää samanhenkisessä porukassa toteuttamassa laumaeläimelle lajityypillistä käyttäytymistä ja tarpeita. Ruokailut, lepo ja leikki on vapaasti yhdessä järjestettävissä paitsi mitä nyt välillä hoitohenkilökunta käy siirtämässä aidan vehreämmälle puolelle eli laidunlohkolta toiselle (tosin tänä kesä toisessa laumassa ollut rämäpää ei odotellut portinavausta, vaan järjesteli itse tarvittavat kulkureitit). Monipuolisesti erilaisista puustoisista ja avoimista niitystä koostuvat laitumet ovat hevoselle miellyttäviä kun voi aina valita päivän sään, tuuliolosuhteiden ja auringonpaisteen yhdistelmään sopivan paikan ja samalla kehittyy myös fysiikka vaihtelevassa maastossa.

Laiduntaminen on parasta hoitoa perinnebiotoopeille, eli metsälaitumille, hakamaille, niityille ja kedoille. Nämä elinympäristöt tarjoavat kodin monille uhanalaisille lajeille, jotka elävät nykyisin hyvin ahtaalla luonnonlaitumien, niittyjen ja muiden avonaisten alueiden määrän kutistuttua noin sadasosaan vuosisadan takaisesta. Hevosten rouskutellessa kasvillisuutta lyhyeksi voivat pienetkin kasvilajit menestyä, koska niillekin riittää silloin valoa sekä elintilaa. Maaperän ravinteet ovat myös vähentyneet vuosikymmenien saatossa ja niukkuudessa viihtyvät harvinaistuneet niittylajit voivat huokaista helpotuksesta, kun rehevämpien kasvupaikkojen rotevammat kasvit väistyvät muualle ravinteiden perässä. Lantaläjät tarjoavat lisäksi maaperän pieneliöstölle ruokaa ja rikkauksia. Luonnonlaitumien hoidossa on tärkeä huomioida tämä ravinteiden kierto laitumelta poispäin, eli siinä missä kotipuutarha kukkii lannoittamalla paremmin, niin niittykasveilla tämä on päinvastoin: mitä niukemmin ravinteita niin sen parempi. Luonnonlaitumille ei siis parane tuoda lisärehua, vaan tarvittaessa hevosia ruokitaan osittain esimerkiksi säilörehulla tai niitetyllä ruoholla joko sisätiloihin tai laitumella erityiselle ruokintapaikalle. Laidunkiertoa hyödynnettäessä eläimet voivat myös vuorotella luonnonlaitumelta peltolaitumelle.

Orivarsalaitumilla näkyy paikoin selkeästi suosituimmat polut ja reitit, joita herkästi muodostuukin, jos iso ja vauhdikas hevoslauma kavioineen polkee helpommin kuluvia alueita. Kivennäismaapohjaisilla alueilla kasvillisuuden vähäinen kuluminen ja hiekan paljastuminen ei haittaa, vaan on eduksi monille hyönteisille, jotka ovat riippuvaisia juuri näistä hiekkapintojen paljastumista. Jos toisaalta jossain upea ja herkkä ketokasvillisuus kuluisi laajalti koko ajan puhki, niin silloin kannattaisi nopeasti alkaa rajoittaa laidunnusta tällaisella alalla. Orivarsasaarten rannoilla on useammassa kohtaa avonaista hiekkarantaa, jotka nekin ovat omia ekosysteemejään sekä elinympäristöjä monille uhanalaisia kasveille ja hyönteisille. Kasvituppoja hapuilevat turvat ja etenkin rannan pehmeällä hiekalla kasvillisuutta rikkovat kaviot estävät tehokkaasti rantojen umpeenkasvua. Toisaalla ennallistetaan hiekkarantoja kaivinkoneella pintakasvillisuutta kuorimalla, mutta täällä ei sille näy missään tarvetta. Kavioista voi kuitenkin olla myös haittaa! Keväisin rantaniittyjen maassa pesivät linnut kannattaa huomioida aitaamalla hevoset alueen ulkopuolelle, kunnes poikaset ovat kuoriutuneet ja lähteneet pesistä.

Jos metsälaitumen puusto on kasvanut liian tiheäksi ja valoaukkoja ei latvuksien lomassa enää ole, niin puuston harvennukset ja puuryhmien poistot palauttavat metsälaitumelle niittykasvillisuutta ja niittylaikkuja valon määrän ja lämmön kasvaessa. Harvennettavan puuston osalta kannattaa valita poistettavat puut siten, että jäljelle jäävä puusto on mahdollisimman monilajinen ja puuyksilöt eri-ikäisiä. Suosi metsälaidunten ja hakamaiden puustossa etenkin kukkivia ja marjoja tuottavia puita, kuten pihlajia, sekä katajaa. Jätä ja lisää pystylahopuita pesäpuiksi linnuille ja säästä lahopuuta myös maassa. Harvennuksen jälkeen hevosillakin on enemmän tilaa liikkua ja temmeltää.

Jos hevoset laiduntavat liian isoa alaa, eli laidunpaine on liian alhainen, voi huomata, että paju ei ainakaan ole kauhean korkealla hevosen herkkukasvilistalla. Nälkä suitsitaan mieluummin muilla luonnonantimilla ja pajukko ehtii muutamassa vuodessa täyttämään laajojakin avoimia alueita, jotka sitten jäävät todennäköisimmin lopulta ihmisten raivattavaksi. Kohtuullisessa määrin pajukko on toisaalta myös todella tärkeä ravinto- ja suojakasvi hyönteisille ja pikkulinnuille. Jos taas tiheä ja korkeaksi kasvanut pajukko kasvaa vesistöjen äärellä liian innokkaasti levinneinä massoina, niin niitä kannattaa alkaa poistaa, jotta rantamaisemat säilyvät avoimina eikä menetetä muuta arvokkaampaa kasvillisuutta niiden alle. Pajuista ja pusikoitumisesta alkaa usein myös hiljalleen hiipivä metsittyminen, jos ei riittävästi tarkkaile maiseman muutosta ja puutu asiaan ajoissa. Laajoilta rantaniityiltä pajut ja muutkin puskat kannattaa poistaa, jotta rantaniittyjen linnustolla pysyy kotiniityn turvallisuusasiat kunnossa ja saalistajat joutuvat tyytymään väijymään kauempana.

Luonnon monimuotoisuus hyötyy myös tilannetajuisesta laiduntamisesta, jossa suunnitellaan, tarkkaillaan ja ennakoidaan laidunpainetta ja sen muutoksia. Vuodet eivät ole samanlaisia, laiduntajien määrä saattaa vaihdella vuosittain ja hyvin harvoin laiduntajat huomaavat tehdä tärkeää luonnonhoitotyötään tasaisesti suurilla laitumilla. Laitumia kannattaa todella lohkoa pienemmiksi aloiksi, jolloin laidunkierto on helppo toteuttaa aitaamalla laitumia pienemmiksi lohkoiksi ja siirtää eläimiä lohkolta toiselle sitä mukaa kuin ne tulevat huolellisesti syödyksi. Näin myös ne hieman alempana herkkulistalla olevat kasvit tulee syötyä kunnolla paremman puutteessa ja raivattavaa kasvustoa jää vähemmän. Hyvällä laidunkierrolla laitumen kasvit toipuvat lepotauon aikana, ruokaa riittää enemmän, maaperä voi sitoa enemmän hiiltä ja niittykasvit saavat aikaa kukkia ja tuottaa siemeniä.

Omassa työssäni Pohjois-Savon perinnebiotoopeilla laiduneläimet ovat pääasiassa olleet joko nautoja tai lampaita, vaikka on täällä runsaasti myös hevosiakin. Valtakunnallisesti näiden laiduntajien eläinmäärät ovat karkeasti seuraavat: nautoja on 844 000, lampaita 131 000 ja hevosia 74 000 kappaletta. Jos 1 hevonen karkeasti laiduntaa 1 laidunhehtaaria, niin koko Suomen hevosmäärällä on iso potentiaali uhanalaisten perinnebiotooppien pinta-alan kasvattamisessa. Vuonna 2020 maatalouden ympäristösopimusten kautta on perinnebiotooppeja ollut hoidon piirissä vain noin 30 000 ha. Tätä määrää on tavoite kasvattaa kaksinkertaiseksi kunnostamalla vanhoja perinnebiotooppeja mm. Helmi-elinympäristöohjelman kautta, mutta hoitamalla säilyneitä perinnebiotooppeja ja luonnonlaitumia lisäämällä voi minkä kokoinen hevostalli tahansa olla mukana tekemässä tärkeää työtä luonnon monimuotoisuuden hyväksi. Myös muutaman hevosen kotitalleilla on iso potentiaali ja tärkeä rooli olla tukena ja osana pienten luonnonniittyalueiden ja perinnebiotooppien harvaa verkostoa. Pienikin niitty voi olla korvaamaton osa isompaa niittyketjua ja mahdollistaa esimerkiksi hyönteisten ja kasvilajien liikkumisen ja leviämisen niityltä toiselle ylläpitäen siis isompaa kokonaisuutta.

Hae perinnebiotoopin ylläpidolle hoitokorvausta maatalouden ympäristösopimuksella

Yritys- ja yhdistyspohjaisilla hevostalleilla ja -toimijoilla voi olla mahdollisuus myös tehdä maatalousluonnon monimuotoisuuden ja maiseman hoidon ympäristösopimus, jolloin perinnebiotooppien ja luonnonlaidunten hoidosta voi saada hoitokorvausta. Hoitokorvauksen perustaso on vuodesta 2023 alkaen 460 €/ha/v ja vähintään maakunnallisesti arvokkailla alueilla 610 €/ha/v. Oman kokemukseni pohjalta ympäristösopimuksen mahdollisuus ei välttämättä ole kovin monella hevostilalla tiedossa ja ympäristösopimuksen mahdollisuutta kannattaa ehdottomasti jokaisen hevostallin vähintään selvittää. Ympäristösopimusta kannattaa myös hyödyntää osana yrityksen markkinointia ja kertoa asiakkaille, että toiminnassa huomioidaan myös luonnon monimuotoisuus.

Jos tallilla ei ole perinnebiotooppeja tai luonnonlaitumia, niin kannattaa tarkastella olisiko jokin entuudestaan kuivempi ja köyhempi peltolaidun tai sen osa muutettavissa luonnonlaitumeksi, joka voi ajan kanssa kehittyä perinnebiotoopiksi. Luonnonlaitumeksi muuttaminen tarkoittaa tässä perusmuokkauksen, lannoittamisen ja kasvinsuojeluaineiden käytön lopettamista.

Jos haluat selvittää oman hevostallisi mahdollisuuksia ympäristösopimukseen, niin otathan yhteyttä maisema- ja ympäristöasiantuntijoihimme!

Kukka Koskinen

Maisema- ja ympäristöasiantuntija

Kirjoitus on osa Maa- ja kotitalousnaisten MKN Maisemapalveluiden #luontotekoja -kampanjaa. Vuoden 2022 teemana on laidunnuksen merkitys luonnon monimuotoisuudelle, maisemalle ja alueiden viihtyisyydelle. Kampanjan tavoitteena on lisätä ymmärrystä laidunnuksen merkityksestä ja haastaa kaikki luontotekoihin.