Luonnonlaitumilla työtä monimuotoisuuden eteen

Monimuotoisuuden säilyttäjät

Keskisuomalaisia tyypillisiä perinnebiotooppeja ja luonnonlaitumia ovat erityisesti metsälaitumet ja hakamaat. Alueet poikkeavat talousmetsistä siinä, että ne ovat puustoltaan harvempia ja niiden kasvillisuudesta löytyy varpujen lisäksi erilaisia ruohoja ja heiniä. Pienet niittylaikut, monimuotoisuutta lisäävä lahopuusto sekä lantakasat luovat ympäristöön vaihtelua ja tarvittavia resursseja. Uhanalaisen kasviesiintymän voi joskus pelastaa esim. maaperän rikkonut eläinlauma, joka mahdollistaa kasvien itämisen maaperän siemenpankista. Alueilla viihtyvätkin monet uhanalaiset ja harvinaistuneet sienet, käävät, hyönteiset, linnut sekä kasvilajit. Toisaalta keskisuomalaiseen ympäristöön kuuluvat suot ja erilaiset vesialueet lisäävät alueiden rikkautta.

Keskisuomalaista arvokasta metsälaidunta Vähä-Puttolan perinnebiotoopeilla Joutsassa. Kuva Marjaana Hassani.

Kyytöt perinnebiotooppien hoitajina

Henri Kytömaan luomutilalla kasvatetaan itäsuomenkarjaa eli kyyttöjä, yhtä Suomen alkuperäisroduista. Eläimiä tilalla on noin 50 emoa sekä sonneja ja hiehoja, joten pääluku nousee syksyisin yli 100 eläimen tienoille. Lisäksi tilan eläimet hoitavat useita perinnebiotooppeja ja luonnonlaitumia ympäri Keski-Suomen. Perinnebiotooppien ja luonnonlaidunten hoito eroaa tavallisesta nurmilaitumella laidunnuksesta siinä, että laitumet ovat usein hyvin monimuotoisia pienten elinympäristöjen kokonaisuuksia ja maisemaltaan vaihtelevia. Kaikki perinnebiotoopit eivät ole tilakeskusten välittömässä läheisyydessä, sillä paikalla ollut tila on aikojen saatossa voinut myös hävitä. Tämän vuoksi myös Kytömaan tilalla on jouduttu kantapään kautta oppimaan luonnonlaidunnuksen saloja. Ongelmien ennakointi auttaa usein vahinkojen välttämisessä, mutta yllätyksiltäkään ei ole voitu välttyä: -Kerran kyytöt olivat karanneet kiinniottoaitauksesta, ja eläimiä jouduttiin pitkän aikaa, useita viikkoja, pyydystämään laitumelta kuljetusta varten, toteaa Henri Kytömaa.

Kun eläimiä viedään laiduntamaan luonnonlaitumille, joudutaan luovimaan maatilan muiden toimien ja perinnebiotooppien hoidon vaatimusten kanssa. Pitkä laidunnusaika voi johtaa eläinten villiintymiseen, jolloin niiden laitumelta hakeminen vaatiikin enemmän kekseliäisyyttä. Aitausten ylläpito on myös haasteellisempaa, kun joudutaan huomioimaan laidunten läpi kulkevat hirvet tai aitojen päälle kaatuvat puut, sekä aitauksiin pyrkivät petoeläimet. Usein ympäristösopimuksesta saatu korvaus ei riitä kattamaan laidunnuksesta ja hoidosta tulevia kustannuksia. Myös byrokratia aiheuttaa omat hankaluutensa, laitumilla täytyy huomioida niin perinnebiotooppien ylläpitoon kuin eläinten hyvinvointiinkin liittyviä asioita. Tilalle kuuluvia velvoitteita ovat mm. pitopaikkailmoitus, eläinten siirtoilmoitukset, mahdolliset luomutarkastukset sekä näihin liittyvät siirtymäaikavaatimukset.

Henri kuvailee kyyttöjä erinomaisesti metsän antimia hyödyntäviksi, kevyiksi ja ketteriksi eläimiksi, jotka osaavat neuvokkaasti laiduntaa myös haastavia kohteita ja poistavat heinän lisäksi myös pientä puustoa. Kyytöt ovat kauniita eläimiä ja osana Suomen kansan historiaa ne antavat pienen välähdyksen siitä, millaista karjanpito on aikoinaan ollut. Kyytöt ovat harjuisien suometsien sekä ahojen rotu, toimien edelleen loistavasti suomalaisen luonnon hoitajana. Parempia perinnebiotooppien laiduntajia ei Henrin mielestä ole: ”Vaikka kyyttöjen kanssa täytyy muistaa niiden olevan älykkäitä ja halutessaan pääsevän aidoista, joten eläinten noudon ja aitauksien suunnittelun kanssa kannattaa olla hereillä!”

Lampaat lisäävät luonnonlaitumilla monimuotoisuutta

Seppälän tilalla puolestaan vanhoja metsälaitumia ja hakamaita, sekä muita luonnonlaitumia hoitavat tilan noin 200 suomenlammas-texel risteytysuuhta. Lampaita tilalla on ollut vuodesta 1974. Tilakeskuksen ympärille, osin Päijänteen rannoille sijoittuvat mäkiset luonnonlaitumet. Niiden laidunnus on aloitettu uudelleen tilan nykyisen isäntäväen toimesta ja alueita on ryhdytty kunnostamaan takaisin perinnebiotoopeiksi noin vuonna 2000. Käytännössä tämä on tarkoittanut mm. laajoja ja vuosittain jatkuvia puuston raivaustoimia laitumilta, sillä tiheillä nuoripuustoisilla alueilla on usein kasvittomiakin alueita. Laitumilta onkin jouduttu poistamaan runsaasti nuorta vesaikkoa, jotta puuston latvusto hiljalleen avaisi valolaikkuja myös maaperään ja siemenpankista pääsivät itämään perinteiset kasvilajit. Lisäksi poistettu puusto on voitu hyödyntää lähialueiden lämmityksessä. Tilalle on hankittu hoitotöitä varten myös traktoriin yhdistettävää kalustoa, kuten metsäkuormain, sykeharvesteri ja metsäkärry. Luonnonlaitumilla vaadittavia erikoishakkuita on hankala teettää ulkopuolisilla, koska ammattitaitoisia metsäkoneen kuljettajia on hankala löytää. Jos hakkuita ei voitaisi tehdä itse, tulisi kaikki poistettavat puut merkitä etukäteen. Polttopuiden lisäksi tilalta saadaan lampaista villaa Pirtin kehräämölle, sekä lähituotettua karitsanlihaa.

Seppälän tilan lampaat laiduntavat monipuolisilla luonnonlaitumilla. Kuva Mari Seppälä

Aitojen kunnostus ja ylläpito vaativat paljon työtä

Seppälän tilalta löytyy metsälaitumien peto- ja paimenaitoja yhteensä noin 7.1 kilometriä. Uutta petoaitaa valmistuu tänä vuonna metsälaitumille noin 2.7 km, ja lisäksi peltoalueilta löytyy lisää vuosittain hoidettavia aitakilometrejä. Aitojen kunnostus tarkoittaa käytännössä aitalankojen korjaamista, sekä lahonneiden tai katkenneiden aitatolppien vaihtamista. Työläin kunnostettava on petoaita, sillä aidoista ei ole hyötyä virran karatessa maahan esim. kasvillisuuden kosketuksesta. Petoaitojen tolpat ovat myös järeämpiä ja niissä kulkee useita virtalankoja. Aitojen huoltoon kuluukin vuosittain sekä työaikaa että materiaaleja. Kesän mittaan on tehtävä aitojen ylläpitohoitoa, jolloin aitalinjojen alusia niitetään kasvillisuuden vuoksi. Laidunkauden päätteeksi perinteisestä kaksilankaisesta paimenaidasta kerätään langat pois syksyllä, ja laitetaan jälleen paikoilleen laidunkauden alkaessa. Tolpat puolestaan säilyvät metsissä talven yli.

Kytömaan laitumilla aitojen kunnostukseen kuluu aikaa tilanteen mukaan muutamasta kerrasta kuukaudessa useampaan kertaan viikossa. Verkkoaidat ovat kalliimpia kuin sähköpaimenaidat, mutta hyödyllisiä investointeja toimiessaan paremmin myös syksyn laitumilla. Koska perinnebiotoopeilla lisäruokinta on kiellettyä, pyrkivät etenkin kyytöt karkaamaan lähipelloille maittavamman ruoan toivossa. Tällöin eivät kevyet tolpat ja laidunlangat niitä pitele.

Pedot huolettavat laidunyrittäjiä

Viime vuosien aikaan myös petovahingot ovat yleistyneet eri puolilla Keski-Suomea. Seppälän tila kertoo susien lisääntyneen parin viime vuoden aikana myös Jämsän alueella. Tilalla tämä on lisännyt lampaiden tarkkailua, sekä uusien petoaitojen rakennusurakoita. ”Tieto lisääntyneestä petomäärästä Jämsän seudulla vaikuttaa henkisesti, varsinkin loppulaidunkaudesta öiden pimentyessä”, kertovat Seppälät.

Luonnonlaidunten hyötyjä

Vaikka luonnonlaitumien ja perinnebiotooppien hoidossa on omat haasteensa, tuovat ne myös paljon etuja. Seppälän tilalla uuhet syövät etenkin alkukesällä metsälaitumilla, jolloin kalliimpaa nurmirehua voidaan säästää kasvaville karitsoille. Tilalla on pitkä historia metsälaitumien laidunnuksessa, ainakin 1900-luvun alkupuolelta lähtien. Monimuotoisuuden lisääminen ja perinnemaisemien hoitaminen sopivat hyvin laidunkaritsan lihan sekä polttopuutuotannon rinnalle. Myös kuluttajat ovat tänä päivänä yhä valveutuneempia missä ja millä tavoin ruoka on tuotettu.

Metsälaitumien hoito pitää yllä vanhan ajan maatalousmaisemaa ja esim. sieniä löytyy laitumilta valtavasti. Tilan mukaan metsälaitumien hoito on antoisaa, mutta myös yllättävän työlästä. Pelkästään hoitohakkuisiin ja ylläpitoraivauksiin kuluu vuodessa yhdeltä ihmiseltä 1–2 kuukautta. Toisaalta tilalla iloitaan myös alueiden palautumisesta uusien ketojen ja niittykasvien, sekä muurahaispesien myötä. Lisäksi laiduntaminen parantaa alueiden virkistyskäyttömahdollisuuksia, sillä kävelyä haittaavaa risukkoa ei juuri ole. Lampaiden polut halkovat metsälaitumia, välillä valtateinä ja välillä pieninä polkuina, joita on mukava kulkea. Myös metsän hyönteiset ja muut pieneliöt ovat lisääntyneet laidunnuksen myötä niin lantakasoissa kuin muuallakin.

Seppälän tilalla on kunnostettu jo pitkään luonnonlaitumia sekä perinnebiotooppeja. Monimuotoiset metsälaitumet lisäävät paitsi alueen maisemallisia arvoja, myös virkistyskäyttöä. Kuva Mari Seppälä

Luonnonlaidunten ja perinnebiotooppien hoito ei ole mikään itsestäänselvyys

Monet tilat tekevät paljon palkatonta työtä luonnonmonimuotoisuuden eteen säilyttäessään laidunnuksen ja hoidon piirissä erilaisia luonnonlaitumia sekä perinnebiotooppeja. Pieniä, tilojen pihapiiriin kuuluvia alueita saatetaan hoitaa maisemallisista syistä, mutta kun pyritään säilyttämään uhanalaista lajistoa ja luontotyyppejä ollaan paljosta velkaa laidunten hoitajille ja laiduntaville eläimille!

Hoidon jatkuminen ei kuitenkaan ole mikään itsestäänselvyys, kuten Kytömaa toteaa: ”Käytännössä tämä nykyinen tilanne on varsin kestämätön useimpien perinnebiotooppien hoidon kannalta. En näe juurikaan tulevaisuutta sillä, että alueet rikotaan ja typistetään pieniin palasiin, joita täytyisi sitten vielä aitauksilla jakaa, jotta hoitoa saataisiin kohdennettua. Hoitokorvaus on monella alueella ollut jo valmiiksi niin pieni että nämä uudet "ehdollisuuden" täyttävät perinnebiotoopit jäävät auttamatta niin pieniksi, että uskon monen lopettavan niiden hoitamisen kokonaan. Tämä on täysin järjetöntä, EU:n biodiversiteettistrategian vastaista toimintaa, joka tulee vaan entisestään kiihdyttämään luontokatoa, poistamaan työmahdollisuuksia maaseudulta ja yhden hyvän mahdollisuuden maaseudun ylikuormitettujen ihmisten henkiseen hyvinvointiin ja latautumiseen luonnon keskellä.”

Myös Seppälän tila jakaa saman huolen. Tilalla on tehty paljon töitä metsälaidunten kunnostamiseksi, ja alueita on myös rajattu pois ympäristösopimuksesta. Rajausten kohteina ovat olleet kallioiset metsälaitumet, joita on hoidettu jo yli 10 vuotta. Näillä alueilla metsää on kunnostettu luonnonlaitumia ajatellen metsän rakennetta moninaistaen. Metsätalouskäyttöön alueet ovat jo liian harvoja ja tuottamattomia, joten hoidossa on jouduttu luovimaan erilaisten tavoitteiden ja arvovalintojen välillä.

Luonnonlaidunnusta tukeakseen voi yksittäinen kuluttajakin tehdä valintoja. Useat luonnonlaidunlihaa tuottavat tilat kuuluvat jo Luonnonlaidunlihantuottajien yhdistykseen, joilta löytyvät tuotantoon kriteerit luonnonmonimuotoisuuden lisäämiseksi. Myös luomutuotteiden taustalla ovat usein monimuotoisuudelle tärkeät laiduntavat eläimet. Lisäksi tiloilta voivat kuluttajat ostaa jopa suoraan erilaisina tilamyyntipäivinä, Reko-lähiruokapiirien kautta tai paikallisilta markkinoilta.

Tiesitkö tämän?

Perinnebiotoopit maisemassa

Perinnebiotoopit ovat kaikki uhanalaisia luontotyyppejä. Uhanalaisia ne ovat sen vuoksi, etteivät ne säily ilman hoitoa ja niiden määrä on pudonnut vain murto-osaan aina 1880-luvulta lähtien. Tämä on todettu jo useampaan kertaan perinnebiotooppien inventoinneissa, joita on toteutettu valtakunnallisesti 1990-luvulla, sitten 2000-luvun alkupuolella ja jälleen vuosien 2017–2022 aikana. Hoidosta riippuen aikanaan arvokkaiden perinnebiotooppien arvot ovat voineet nousta tai kadota vuosien varrella. Inventoitujen alueiden lisäksi arvokkaita alueita löytyy myös “uusina” ja niitä kehittyy hoidon myötä esim. luonnonlaitumista.

Maatiaisrodut apuna hoitotöissä

Suomessa alkuperäisrotuisia eläimiä ovat itä-, länsi- ja pohjoissuomenkarja, suomenvuohi, suomenlammas, ahvenanmaanlammas ja kainuunharmas, suomenhevonen sekä maatiaiskanat ja -kukot. Niiden säilymistä pyritään tukemaan kasvattamissopimuksen avulla, joka on yksivuotinen ympäristösopimus. Täyttääkseen sopimuksen vaatimukset eläimen täytyy kuulua kantakirjoihin ja sen on täytynyt tuottaa puhdasrotuisia jälkeläisiä. Lisäksi tulee tietenkin huolehtia myös eläinten sukusiitosasteen hallinnasta, sillä liian kapea perimä altistaa usein esim. erilaisille sairauksille. (lähde: Ruokavirasto Alkuperäisrotueläinten kasvattamissopimus - Ruokavirasto)

Maatiaisrodut ovat aikoinaan kehittyneet omavaraistalouteen ja pienviljelykseen sopivina kotieläinkantoina, joita nykyään arvostetaan ympäri maailmaa niiden ainutlaatuisten ominaisuuksien vuoksi. Suomalaiset alkuperäisrodut ovat monimuotoisia, mikä lisää niiden arvokkuutta esimerkiksi ilmastonmuutokseen sopeutumista ajatellen. Alkuperäisrotujen eläimet ovat oppineet hyödyntämään monipuolista ruokavaliota, esim. heinäkasveja ja vesaikkoa. Alkuperäisrotuja käytetäänkin paitsi maidon- ja lihantuottajina, myös erikoisraaka-aineiden tuotantoon, maisemanhoitajina, hoivapalveluissa ja osana maatilamatkailutoimintaa. (Lähde: Ruokavirasto Alkuperäisrodut - Ruokavirasto)