Sorkat suojelevat elonkirjoa

Juuri julkaistu Luontopaneelin raportti kehottaa vakavasti kasvattamaan reilulla kädellä maamme suojelualueiden pinta-alaa vuoteen 2030 mennessä luontokadon hillitsemiseksi.

Raportin mukaan Suomen luontotyypeistä lähes puolet on uhanalaisia. Kulttuurimaisemalle tunnusomainen luontotyyppi, perinnemaisema eli perinnebiotooppi, on kokonaisuudessaan jo uhanalainen tai äärimmäisen uhanalainen.

Tieto on hälyttävä, sillä jo hävinneestä lajistostamme lähes neljännes eli perinnemaisemassa. Tällä hetkellä vaarantuneista tai jo uhanalaisista lajeista niin ikään suuri osa tarvitsee perinnemaisemia elinympäristöikseen. Jos koko elinympäristötyyppi menetetään, menetetään samalla mittava määrä lajistostamme ja luontokato realisoituu karulla tavalla.

Toisaalta maatalousluontoon kuuluvalla perinnemaisemalla ja sen pikkusisarella, luonnonlaitumella, on merkittävä kilpailuetu suojelualueisiin nähden: ne eivät välttämättä tarvitse säilyäkseen lainvoimaista suojelua. Sen sijaan näitä elinympäristöjä voidaan parhaiten vaalia säilyttämällä niiden alkuperäinen käyttötarkoitus: laidunnus.

Karja on ylivertainen luonnonhoitaja

Periaatteessa perinnemaisemia voitaisiin hoitaa ilman eläimiäkin. Kasvustoa voidaan niittää joko koneellisesti tai käsin, kasvupaikasta riippuen. Niittojätteen raivauksella voidaan jäljitellä heinäntekoa tai eläinten syömällä köyhdyttämää kasvustoa. Laiduneläimillä on luonnonhoitajana kuitenkin ylivertaisia ominaisuuksia ihmiseen nähden. Erityisen merkittäviä ne ovat hyönteisten kannalta.

Pirkanmaalaisilla luonnonlaitumilla vuosina 2019-2021 tehdyissä hyönteiskartoituksissa saatiin useita kouriintuntuvia esimerkkejä laiduneläinten luontopositiivisista vaikutuksista. Laitumilla on aina eläinten valitsemia mielipaikkoja. Kun eläimet viettävät runsaasti aikaa näillä paikoilla, niiden ympärillä olevaa kasvillisuutta syödään enemmän kuin muualla laitumella, ja niiden kohdalle syntyy paljasta maanpintaa. Paljastuneet kohdat tarjoavat eräille lajeille mahdollisuuden vetäytyä maan suojaan. Tiheän kasvillisuuden peittämä maa sen sijaan tekee sen mahdottomaksi. Niittäjä harvoin polkee maata niin innokkaasti, että näitä laikkuja pääsisi syntymään.

Laiduneläimet myös kihnuttavat itseään mielellään puiden runkoihin. Tällä tavalla vaurioitunut pihlajan runko tarjosi eräällä edellä mainitun Lumolaidun verkosto -hankkeen luonnonlaitumella elinympäristön harvinaisen pihlajanjalosoukon yhdelle kehitysvaiheelle. Lajista on vain 33 havaintoa Suomessa. Edes paarmojen piinaama niittäjä ei taitaisi saada tällaistakaan aikaiseksi.

Eläinten laitumelle jättämä lanta on elintärkeää esimerkiksi harvinaistuville ja osin jo uhanalaisille lantakuoriaisille. Vastapalveluksena elinympäristönsä ylläpitämisestä lantakuoriaiset kierrättävät ravinteita parantaen ruohon kasvua laitumella. Ne myös ilmastoivat ja pilkkovat lantaa ja vähentävät näin lannasta aiheutuvia metaanipäästöjä.

Vaikka laidunten aitaaminen on luonnonlaitumilla välillä työlästä, siihen riittää kertapanostus. Niittoa on sen sijaan jatkettava vuosittain tulosten aikaansaamiseksi ja ylläpitämiseksi. Hyvin järjestetty ja ammattitaitoinen laidunnus on siis myös tehokasta.

Karjatalous kannattelee elonkirjoa

Laiduntamisen mahdollistamiseksi tarvitaan luonnollisesti laiduneläimiä. Laidunkausi voi hyvänä vuonna kestää viisikin kuukautta, mutta luonnonolosuhteet ovat vaihtelevia. Kuivana kesänä luonnonlaitumen kasvu voi loppua varhain. Silloin eläimille pitää kotona olla tarjolla nurmilaidunta, jotta ne saavat edelleen tuoretta ruohoa, kunnes on aika siirtyä talvirehun pariin. Eläinten koti on maatila. Jotta meillä voi olla luonnonhoidon kannalta välttämättömiä laiduneläimiä, pitää olla myös riittävä määrä karjataloutta harjoittavia maatiloja. Karjatila ei elä pelkästään luonnonlaitumien ja perinneympäristöjen hoidosta maksettavan ympäristötuen turvin. Talouden perusta muodostuu kannattavan karjatalouden myötä.

Karjatalous nähdään ympäristön kannalta usein vain uhkana ilmastoon liittyvien kysymysten vuoksi. Luonnon monimuotoisuudelle karjatalous on mahdollisuus, ja perinneympäristöjen lajistolle se on ainoa mahdollisuus. Suurin todennäköisyys perinneympäristöjen säilymiselle on toimivien karjatilojen omilla mailla. Tilojen yhteydessä tapahtuva laidunnus ei vaadi erityisiä järjestelyjä eläinten kuljettamiseksi ja niiden päivittäisestä hyvinvoinnista huolehtimiseksi. Eläimiä on myös helppo liikutella uudelle laitumelle edellisen tultua syödyksi, kun ne voivat kulkea omin jaloin. Ketterä laidunnus mahdollistaa laitumella elävän lajiston melko yksityiskohtaisenkin huomioon ottamisen.

Suojelualueille perustetut laitumet tarvitsevat tuekseen sopimuslaidunnusjärjestelyjä. Niidenkin onnistumisen edellytyksenä on riittävä määrä kannattavia karjatiloja eri puolilla Suomea.

Lopuksi hyvä uutinen meille kaikille: jokaisella on mahdollisuus vaikuttaa omilla valinnoillaan perinnemaisemien säilymiseen ja niillä elävien lajien elinvoimaisuuden turvaamiseen. Suosimalla kotimaista luonnonlaidunlihaa ja villaa voit tukea perinneympäristöjä hoitavien karjatilojen elinkeinoa. Samalla voit omalta osaltasi varmistaa luonnonhoidon supersankarien, laiduneläinten, ilmestymisen perinnemaisemaan ensi kesänäkin.

Kirjoittaja toimii maisema-asiantuntijana Etelä-Suomen MKN maisemapalveluissa.

Tämä teksti on osa Maa- ja kotitalousnaisten valtakunnallista Luontotekoja-kampanjaa.

Kuvat: Laura Puolamäki