Kekrinä herkuteltiin vatsantäydeltä
Punaisen kylätalon pihalla ulkolyhdyissä palavat kutsuvat kynttilät. Piha on aivan täynnä autoja. Uinuvalta näyttävässä kylässä tapahtuu jotakin. Mikä on saanut ihmiset liikkeelle harmaana ja sumuisena lokakuun sunnuntaina?
Kekrinä kokoonnuttiin yhteiseen pöytään
Ihana ruoantuoksu kantautuu jo ulko-ovelle. Eteisessä on esillä kauniita perinne-esineitä kotitalouksista, mm. kahvin ympäriltä ja leivän leivonnasta. Juhlasalissa valkoisten pellavaliinojen päällä pöydillä palavat kynttilät lasitölkeissä. On siellä vielä syksyn satona omenoita ja viljalyhteitäkin koristeina. Tuoksu voimistuu ja notkuva ruokapöytä löytyy ruokasalista. Kaunis kattaus ja ruokien monipuolisuus kutsuvat vieraat suoraan noutopöydän ääreen täyttämään lautaset. Leppäkorvessa on katettu lähiruoasta valmistettu ruokapöytä paikallisten maatalousnaisten yhteistyön tuloksena talkoina. Kylällä on kekrijuhlat!
Herkkuja joka makuun
Maatalousnaiset ovat olleet esivalmistelemassa juhlaruokia viikonlopun ajan. Tarjolla on uusmaalaisia ruokia piimäjuustosta isoäidin salaattiin ja sillikaviaarista porsaanniskaan, unohtamatta syksyn upeaa kasvistarjontaa. Jälkiruokaakin löytyy puolukkaisen vispipuuron muodossa. Ruokailun kruunaavat tietenkin kakkukahvit. Kaikki raaka-aineet mahdollisuuksien mukaan on ostettu lähialueen tiloilta. Paljon on hyödynnetty lähimetsien tarjontaa mm. marjojen osalta. Keittiössä huseeraa kymmenkunta naista 10-vuotiaasta iästä eteenpäin – sukupolvien ketju opettaa myös kädentaitoja toinen toisilleen.
Kotimainen kekrijuhla piristää syksyä
Pitkä ja synkeä syksy kaipaa valoa, iloa ja hyvää ruoka. Kekriperinne on alkanut nousta ihmisten tietoisuuteen ja syksyyn on tullut taas monille ihana juhla, kekri, jossa suomalainen ruokaperinne ja herkut ovat pääosassa. Kekrijuhlilla taitetaan syksyn pimeys ja on aika nauttia ja iloita ystävien seurasta hyvän ruoan äärellä. Tapoja voi olla monia ja jokainen voi tehdä kekrijuhlista oman näköisensä. Kekriä voi juhlia mm. perhepiirissä, työpaikalla tai kyläjuhlissa. Tärkeintä kuitenkin on maukas, suomalainen ruoka.
Miltä sinun kekrijuhlasi näyttää ensi vuonna?
Haastamme sinut jo nyt laittamaan kalenterin kulmaan merkintä loka-marraskuulle kekristä. Palaako juhlissa olkipukki vai syödäänkö siellä naurishaudukkaita? Lähde mukaan kekrijuhliin tai valmistele ne itse!