MKN 90 vuotta tiennäyttäjänä – puhdasta pikkurahalla kotikonstein
Kodin kemikaalikuormaa voit vähentää valmistamalla itse pesuaineita. Maa- ja kotitalousnaiset ovat antaneet ohjeita pesuaineiden ja saippuan valmistukseen jo vuodesta 1941. Tuolloin ohjeita annettiin Maatalousnaisten julkaisussa nimellä Emännän kodinhoito-opas.
Ekologisia ja edullisia pesuaineita
Pesuaineiden valmistus on hauskaa, ekologista ja edullista. Itsetehdyt pesuaineet ovat myös turvallisia ja tehokkaita ja sopivat yleensä hyvin myös herkkäihoisille sekä hajusteyliherkille. Lähes koko kodin voi siivota monien kotien ruokakaapista löytyvän kahden aineen avulla.
Etikka
Väkiviinaetikka on erinomainen ja hyvin edullinen ekopesuaine, joka kiillottaa, ehkäisee ja poistaa kalkkisaostumia, pesee ikkunat, pehmentää pyykin ja poistaa hajuja. Vesi laimentaa etikan tuoksua, ja eteerisiä öljyjä voi lisätä hyvää tuoksua antamaan. Hyvän yleispuhdistusaineen esimerkiksi pintojen pyyhkimiseen saat sekoittamalla yhden osan etikkaa ja yhdeksän osaa kylmää vettä ja muutaman tipan eteeristä öljyä. Ikkunanpesuaineen saat lisäämällä ruokalusikallisen etikkaa ämpärilliseen vettä. Pinttyneitä kattiloita voit pestä keittämällä kattilassa 2 dl etikkaa ja 1 dl vettä. Lisää seokseen 1rkl suolaa ja anna liota yön yli. Kahvi- ja vedenkeittimestä sekä tiski- ja pesukoneesta voit poistaa kalkkisaostumia etikan avulla. Siivous- ja pyykkietikan saat sekoittamalla 4 dl vettä ja 1dl väkiviinaetikkaa sekä halutessasi 10-20 tippaa eteeristä öljyä. Voit lorauttaa huuhteluainelokeroon myös pelkkää etikkaa noin 0,5 dl. Kaikkeen etikkakaan ei kuitenkaan sovi. Se syövyttää kaakeli- ja silikonisaumat. Myöskään emalin ja marmorin puhdistamiseen etikkaa ei kannata käyttää.
Ruokasooda
Toinen ruokakaapista löytyvä ekologinen ja edullinen ihmeaine on ruokasooda. Lavuaarit, kattilat, pannut, kahvi- ja teekupit, kylpyhuoneen kaakelit ja ammeen voi pestä kostealla liinalla tai pesusienellä, mihin ripottelet ruokasoodaa. Huuhtele lopuksi. Hopealusikat voi kiillottaa ruokasoodalla ja lämpimällä vedellä. Termospullo on helppo puhdistaa liottamalla siinä kuumaa vettä ja paria ruokalusikallista ruokasoodaa. Mikrosta saa tympeät hajut pois kuumentamalla siellä kupillisen vettä, missä on 2 rkl ruokasoodaa. Jääkaapista saa ikävän hajun pois asettamalla sen hyllylle kupillisen ruokasoodaa. Uuninpesuaineen saat sekoittamalla 2 rkl ruokasoodaa, 2 rkl suolaa ja 2 rkl kuumaa vettä. Hankaa soodatahnalla uunin sisäpinnat ja pellit puhtaiksi. Myös grilliritilöiden ja -tasojen pesu onnistuu ruokasoodan avulla. Sirottele kosteaan grillinpuhdistusharjaan ruokasoodaa ja hankaa liat pois.
Ruokasoodasta saa tehokasta puhdistusainetta sekoittamalla keskenään 2 rkl soodaa ja noin 5 dl lämmintä vettä. Kastele rätti seoksessa ja pyyhi keittiötasot, liesi, tiskiallas, mikroaaltouunin pinnat, jääkaapin ja pakastimen hyllyt puhtaiksi. Viemäreitä voit pitää kunnossa ripottelemalla viemäriin ensin noin 1 dl ruokasooda ja kaada päälle 1 dl väkiviinaetikkaa. Seos alkaa kuplia ja kun kuplinta lakkaa, huuhtele viemäri kuumalla vedellä. Kokeile tätä myös WC-pöntön pesuun. Raikasta matot, sohvat ja patja ripottelemalla pinnalle ruokasoodaa, anna vaikuttaa vartti ja imuroi! Ja jos lenkkarit ovat hikiset, ripottele niihin ruokasoodaa, jätä vaikuttamaan ja kaada sooda pois ennen kuin laitat lenkkarit jalkaan seuraavan kerran!
Saippua
Saippua muodostuu rasvasta, joka on saippuoitettu lipeällä. Saippuaa on tehty näin jo vähintään tuhat vuotta. Lipeä on hyvin emäksistä ja sitä on siksi käsiteltävä erityisen varovaisesti. Valmiissa saippuassa ei ole jäljellä lipeää. Kemiallinen reaktio muuttaa lipeän ja rasvan saippuaksi. Saippuan tekemisen saloihin on syytä tutustua etukäteen ja valmistusvaiheessa katsoa, että kaikki tarvittava on käden ulottuvilla. Lipeää saa esimerkiksi maalikaupoista.
Netistä löytyy hyviä ohjeita saippuan kotivalmistukseen muun muassa täältä:
https://www.kaikkipaketissa.fi...
Helpommin saippuan valmistaminen onnistuu valmiina saatavasta saippuamassasta, joka sulatetaan ja johon voi sekoittaa lähestulkoon mitä vain kodin kaapeista löytyvää tuomaan värejä ja tuoksuja, kuten teetä, suolaa, kookosta, kahvia, vaniljasokeria ja vaikkapa ruusunmarjaa ja tuoksuiksi eteerisiä öljyjä, kuten laventelia tai kukkaistuoksua. Saatavilla on valmiita settejä, joissa on mukana kaikki tarvittava tuoksuja ja muotteja myöten. Näin tehty saippua on valmista jo seuraavana päivänä, kun alusta asti itse tehty saippua saa kovettua vähintään kuukauden.
Itse tehdyt saippuat ovat ihoystävällisiä ja myös kuivattavat ihoa vähemmän kuin monet teolliset saippuat. Ne ovat myös erinomainen ja omaperäinen tuliainen tai lahjaidea!
LÄHTEET
https://kotiliesi.fi/koti/kodi...