Blogit
Kaikki blogimme löydät täältä!
Maisema mielessä
Kolin kupeeseen nojaten
Moni tunnistaa Kolin maiseman kuvista, vaikka ei ole koskaan käynyt paikalla.
Maisema mielessä
Metsät viestivät historiastamme
Metsä on kulttuuriympäristö, jossa näkyy ihmisen kädenjälki.
Maisema mielessä
Meitsie, mikromaisema ja mobiilinainen
Minä helposti vain katson maisemaa, nuoret puolestaan ovat maisemassa.
Maisema mielessä
Katselen Kallavettä
”Kallavesj, Kallavesj, kallis kaeslarantonesj!
Maisema mielessä
Maisemallista aarteenetsintää
Aikuisiällä aloittamani uusi harrastus avaa silmäni monelle uudelle maisemakokemukselle
Maisema mielessä
Mielenrauhaa saaristosta
Syys on saapunut lounaiselle Saaristomerelle. Kauniin ja kuivan syyskuun jatkoksi puhalsivat ensimmäiset syysmyrskyt.
Maisema mielessä
Kesälaitumet rikastuttavat saaristomaisemaa
Entisajan työtäyteisten saaristokyläläisten kesänvietolla on ollut merkittävä vaikutus maiseman muodostumiseen.
Maisema mielessä
Laitumen laidalla
Miltei koko Suomi lähtee juhannuksena maalle mökille. Idylliseen maalaismaisemaan kuuluvat olennaisesti myös laiduneläimet.
Maisema mielessä
Rantalomalle Mietoistenlahdelle
Mynälahden pohjukassa sijaitsevalla Mietoistenlahdella on Varsinais-Suomen laajin aktiivisen hoidon piirissä oleva rantaniittykokonaisuus
Maisema mielessä
Biotalous ja maiseman mahdollisuudet
Olen pohtinut ympäristö- ja maisema-asioiden liittymis-tä Suomen biotalouden strategiaan maaseutuympäristön ja maaseututaajamien osalta.
Maisema mielessä
Retkeillen Yyterinniemellä
Alue ei siis syyttä ole luokiteltu valtakunnallisesti arvokkaaksi maisema-alueeksi. Vastaavanlaista kokonaisuutta ei Suomesta löydy.
Maisema mielessä
Iijoen maisema soutaen tutuksi
Iijoen keskijuoksu valittiin parikymmentä vuotta sitten valtakunnallisesti arvokkaaksi maisema-alueeksi.