Energiaa sulle, mulle ja Hentun Liisalle
Nyt on aika ottaa käyttöön kaikki mahdolliset energiansäästökeinot, jotta energiaa riittää meille kaikille. Energiaa säästämällä voimme myös hillitä sen hinnan nousua.
Jokaisen teot vaikuttavat
Kallistunut energian hinta aiheuttaa monille yrittäjille sydämentykytystä ja unettomia öitä. Myös kuluttajat ovat joutuneet tarkastelemaan omaa energiankulutustaan aivan uudella tavalla. Onnekkaimmilla on edelleen kohtuuhintainen energiasopimus, kun taas toisilla järkihintainen sopimus on purkautunut sähköyhtiön konkurssin takia tai sopimus perustuu rajusti ailahtelevaan pörssisähköön. Surullisia tarinoita on jo kuultu siitä, miten käy kun energian hinta hipoo pilviä. Itse törmäsin muutama viikko sitten junamatkalla puolituttuun, joka vakavana kertoi, että joutuu muuttamaan, kun tulot eivät enää riitä kattamaan hurjasti noussutta sähkölaskua.
Vaikka sinulla olisi toistaiseksi maltilliset energiakustannukset, kannattaa muistaa, että energiansäästötalkoisiin tarvitaan meitä kaikkia. Energiaa säästämällä voimme turvata kotimaamme energian riittävyyttä ja sähköjärjestelmän kestävyyttä sekä hillitä energian hintojen nousua.
Sähkösyöpöt kuriin
Tarpeetonta sähkönkulutusta pitää luonnollisesti välttää. Meille viisikymppisille ja meitä vanhemmille sähkönsäästöstä saattaa ensimmäisenä kummuta mieleen vanhat tutut keinot kuten valojen sammuttaminen aina huoneesta lähtiessä, oikean kokoisen keittoastian ja kannen käyttö sekä lämmityksen pitäminen maltillisena. Kelpoja keinoja edelleen, vaikka nykyiset energiansäästölamput kuluttavat vain murto-osan aiemmasta. Sen sijaan tämän päivän viihde-elektroniikka on aivan toista maata. Vaikka yksittäinen viihde-elektroniikkalaite ei kuluta paljon sähköä, vievät ne yhteensä jo 7 prosenttia kotitalouksien sähkön käytöstä. Muista siis sammuttaa aina kaikki sähkölaitteet ja irrottaa verkkovirrasta latausjohdot, joita et käytä.
Täällä kylmässä pohjolassa asunnon lämmitys kattaa noin kaksi kolmasosaa kotitalouden energiankulutuksesta. Lämpötilan laskeminen yhdellä asteella merkitsee viisi prosenttia pienempää energiankulutusta. Oleskelutiloissa suositeltu lämpötila on 20-21 °C, makuuhuoneessa nukkuu makoisasti kun asteita on 18-20 °C. Suurin yksittäinen sähkösyöppö puolestaan on usein sähkökiuas. Nappaa tästä vinkit fiksuun saunomiseen:
- Energiataloudellisimmat löylyt saat 70–80 °C:ssa. Saunan lämmittäminen 100-asteiseksi lisää sähkönkulutusta 20-30 %.
- Mene saunaan heti, kun se on lämmin. Hoputa seuraavat kylpijät lauteille lopetettuasi saunomisen.
- Varmista, että viimeinen saunoja sammuttaa kiukaan, mielellään jo ennen viimeisiä löylyjä. Jälkilämpö ja ilmanvaihto riittävät kuivattamaan saunan.
Kannattaa myös olla suihkupoliisi ja varmistaa, että kukaan taloudessasi ei lotraile turhaan. 15 minuutin suihkuttelu päivittäin kuluttaa yhtä paljon energiaa viikon aikana kuin tunnin löylyt sähkösaunassa kahdesti viikossa. Pitkät suihkut myös lisäävät kylpyhuoneen kosteuskuormaa, minkä tasaaminen vaatii lämpöä ja tehostettua ilmanvaihtoa. Tämä puolestaan kuluttaa jälleen enemmän energiaa.
Huomioi kulutuspiikkit & 72 tuntia -varautuminen
Suomessa on sähkön käytössä valtakunnallisesti arkipäivisin kaksi kulutushuippua: aamulla kello 8–10 ja alkuillasta 16-20. Jos suinkin pystyt, tasaa sähkönkäyttöäsi ja siirrä etenkin suuritehoisten laitteiden, kuten saunan ja uunin, käyttöä kulutuspiikkien ulkopuolelle. Sähkön jakelukeskeytykset ovat mahdollisia, jos kulutus ylittää sähkön tuotannon ja tuonnin. Näin voi käydä esimerkiksi pitkien ja tuulettomien pakkasjaksojen aikana tai tuotannon ja jakelun häiriötilanteissa. Yhteisiin talkoisiin kulutuspiikin pienentämiseksi on syytä ryhtyä viimeistään silloin, kun viranomaiset tai energiayhtiö tiedottaa uhkaavasta sähköpulasta. Varmista, että energiayhtiölle ilmoittamasi yhteystiedot ovat ajan tasalla. Näin saat nopeasti tiedon uhkaavasta sähköpulasta tai jakelukeskeytyksestä.
On myös fiksua varautua pidempään sähkönjakelun häiriöön. Ruoanlaitto, lämpimänä pysyminen ja häiriötiedotteiden seuraaminen ilman sähköä on huomattavasti helpompaa, kun siihen on etukäteen varautunut. Suosittelenkin tutustamaan 72tuntia.fi-varautumissivuston ohjeisiin hyvissä ajoin ennen kuin tilanne iskee päälle.
Tule mukaan, pistetään astetta alemmas, jotta energiaa riittäisi sulle, mulle, naapurille, naapurin naapurille ja yhteiskunnan pyörien pyörittämiseen!
Lisää konkreettisia energiansäästövinkkejä ja tietoa koko kansaa aktivoivasta Astetta alemmas -energiansäästökampanjasta löydät Astetta alemmas -sivustolta.
Astetta alemmas -kampanja on Motivan, Energiaviraston, työ- ja elinkeinoministeriön, valtioneuvoston kanslian, ympäristöministeriön ja Sitran yhteistyökampanja. Maa- ja kotitalousnaiset on kampanjassa mukana kumppanina.