Pohjois-Karjala esillä Grüne Woche 2023 -messuilla Berliinissä
Maailman suurimmat ruoka-aiheiset Grüne Woche -messut järjestetään Saksassa vuosittain. Tapahtumassa tänä vuonna oli mukana pohjoiskarjalaista ruoka- ja matkailuosaamista omalla osastolla.
Pohjoiskarjalaiset matkailuyritykset ja -palvelut kiinnostivat kävijöitä
Berliinissä vuosittain järjestettävä ruoka-, maatalous- ja puutarhatoimialojen messutapahtuma kerää n. 400 000 kävijää ja näytteilleasettajaa ympäri maailmaa. Tänä vuonna, kahden vuoden tauon jälkeen, järjestettävään messutapahtumaan osallistui omalla osastolla myös Pohjois-Karjala. Osaston pääteemana oli European Region of Gastronomy Saimaa 2024 -tunnus, joka tuo Itä-Suomeen kansainvälisiä ja kotimaisia vierailijoita, uudenlaisia ruuan ja kulttuurin yhdistäviä tapahtumia sekä ruoka-alan kilpailuja.
Toisena vahvana teemana Pohjois-Karjalan osastolla esiteltiin Kiteellä alkavan pakastekuivaustoiminnan myötä siihen liittyviä yritys- ja tuoteinnovaatioita muiden pohjoiskarjalaisten yritysten lisäksi. Pohjois-Karjalaista osaamista osastolla olivat esittelemässä mm. Metsämesi, Idän Helmi, ERG Saimaa, SydänKarjala, Nightwish Center, Äksyt Ämmät, Villa Ruusula, PAKU-hanke, FrostDry, Kiteen Mato ja Multa sekä MTK Pohjois-Karjala. Messuvieraat pääsivät maistamaan mm. luomuhunajaa, mansikkavaahtokarkkeja, vegaanisuklaalla kuorrutettuja pakastekuivattuja luomumansikoita, pakastekuivattua marjajauhe-hunajajugurttia, ruisleipää, gluteenittomia kaurakeksejä, porkkana-inkivääri- ja punajuurihilloa, luonnonkalasäilykettä ja tietysti karjalanpiirakoita.
ProYritys Itä-Suomi -hankkeen pilottitoimena jo 2022 vuonna Grüne Woche -messuille toteutetut ja maistettavana olleet pakastekuivatut juureslastut sekä -marjat herättivät paljon jatkokeskusteluja, erityisesti punajuurilastut saivat maistelijoilta paljon kehuja. Tuotteiden koettiin sopivan semmoisenaan terveellisiksi välipaloiksi tai sekoitettavaksi mm. salaattiin, keittoon tai maitojalosteisiin.
Suomi tunnetaan Saksassa
Messuvieraat pysähtyivät osastolle kertomaan omia matkakokemuksiaan Suomesta. Monella osastolla pysähtyneellä oli mieleenpainunut tarina tai muisto Suomen vierailusta. Useasti asiaan liittyi kesä, sauna ja puhdas luonto. Lauantaina 21.1. järjestetty Nord Karelia Abend -sidosryhmätapahtuma houkutti paikalle noin 80 vierasta. Vilkas puheensorina, Sari Kaasisen kantelemusiikkiesitys sekä herkulliset pikkusyötävät takasivat mukavan ja välittömän tunnelman. Tapahtumassa palkittiin myös pitkään Suomen ja Saksan yhteistyötä edistänyt Joachim Diesner MTK: n tunnustuksella. Hessenin alueen maa- ja kotitalousnaisten kanssa päästiin vaihtamaan muutama sananen kiireisen päivän päätteeksi.