Blinit, mäti ja muita täytteitä
Talvi on parasta aikaa nauttia blineistä
Talvi on parasta aikaa nauttia blineistä, suosittelee Etelä-Suomen Maa- ja kotitalousnaisten ruoka-asiantuntija Jenni Kunnaala.
Blinit eli linnit ovat venäläisiä suolaisia ohukaisia. Ortodoksisen perinteen mukaan niitä nautitaan mädin kanssa erityisesti laskiaisen aikaan, mutta ne sopivat tuhdiksi purtavaksi milloin vain kylmänä vuodenaikana.
- Blinitaikinalle on ominaista happamuus, joka syntyy, kun jauhojen, maidon ja hiivan seoksen annetaan käydä riittävän kauan ennen paistamista, Jenni kertoo.
Blinit valmistetaan yleensä vehnä- ja tattarijauhoista. Taikinan voi tehdä hyvissä ajoin etukäteen. Se säilyy jääkaapissa noin kaksi vuorokautta. Kuohkeutta blineihin saadaan lisäämällä taikinaan olutta tai valkuaisvaahtoa juuri ennen paistamista.
- Paista blinit valurautapannulla miedohkolla lämmöllä, jotta ne kypsyvät myös sisältä, kehottaa Jenni. Parhaimmillaan blinit ovat suoraan pannulta lautaselle tarjottuina, mutta tarvittaessa ne voi paistaa etukäteen ja lämmittää 200-asteisessa uunissa ennen tarjoamista.
Perinteisiä, suosittuja lisukkeita blineille ovat mäti, smetana, hienoksi silputtu sipuli, suolakurkku ja hunaja.
ruoka-asiantuntija Jenni Kunnaala
Etelä-Suomen maa- ja kotitalousnaiset
p. 040 528 8610, jenni.kunnaala (at) maajakotitalousnaiset.fi