Vesistöntilan arviointi

Artikkelin sisällys

• Rannikkovesien tila on sisävesiä huonompi
• Kasvillisuus ja eliöstö kuvastavat vesistön tilaa
• Kalojen ja lintujen seuranta
• Vedenlaadun mittarit
• Vedenlaatuluokituksen kriteerit

Vesistöt voidaan jakaa viiteen laatuluokkaan niiden kunnon perusteella.

Erinomaiseksi luokiteltava vesialue on luonnontilainen, yleensä karu, kirkas tai lievästi humuspitoinen. Vesistön luontainen rehevyys ja humuspitoisuus tai kuormituksen aiheuttama rehevöityminen, levät tai haitalliset aineet heikentävät vesistön laatua.

Ekologista tilaa luokiteltaessa tarkastelun kohteena ovat ensisijaisesti biologiset laatutekijät. Planktonlevien, piilevien, vesikasvien, pohjaeläinten ja kalojen tilaa verrataan olosuhteisiin, joissa ihmistoiminta ei ole aiheuttanut havaittua vaikutusta eliöstössä. Mitä vähäisempi ihmisen vaikutus on, sitä parempi on vesistön ekologinen laatu. Lisäksi arvioinnissa otetaan huomioon veden muut laatutekijät ja hydromorfologiset tekijät.

Rannikkovesien tila on sisävesiä huonompi

Järviemme pinta-alasta 85 prosenttia ja jokivesistämme 65 prosenttia on hyvässä tai erinomaisessa ekologisessa tilassa. Rannikkovesien tila on huonompi, vain neljännes niiden pinta-alasta on hyvässä tilassa. Suurin ongelma on rehevöityminen.

Ravinnekuormituksen vähentäminen on suurin haaste erityisesti Suomenlahdella, Saaristomerellä ja monissa järvissä. Itämeren rehevöitymistä on mahdollista hillitä merkittävästi, mutta hyvän tilan saavuttaminen kestää vuosikymmeniä. Ilmastonmuutos lisää rehevöitymisen torjunnan tarvetta.

Vesienhoidossa pyritään pinta- ja pohjavesien hyvään tilaan, merenhoidossa Itämeren hyvään tilaan. Vesienhoito, merenhoito ja tulvariskien hallinta liittyvät toisiinsa. Myös lainsäädäntö edellyttää, että niiden suunnittelussa otetaan huomioon yhteiset tavoitteet ja toimenpiteet.

Ympäristöhallinnon jokien ja järvien biologinen seuranta palvelee mm. vesipolitiikan puitedirektiivin toteutusta.

Yleinen vesistöjen tilan säännöllinen seuranta tärkeää, koska sillä

• todennetaan hitaita muutoksia
• arvioidaan kunnostusten vaikutuksia
• varaudutaan ympäristövahinkoihin ja muihin erityistilanteisiin.

Seurantaa toteutetaan

• velvoitetarkkailulla
• viranomaisseurannalla
• projekteilla
• yhdistysten tekemänä
• vesistöjen käyttäjien tekemänä.

Järviwiki on verkkopalvelu, jota rakennetaan ja julkaistaan viranomaisten ja kansalaisten yhteistyöllä. Sieltä löytyy perustiedot kaikista vähintään hehtaarin kokoisista järvistämme ja valmiit työkalut, joilla käyttäjät voivat jakaa muun muassa valokuvia ja havaintoja. Järviwikissä on nyt myös Meriwiki, sillä palvelusta löytyvät myös Itämeren eri alueet ja havaintopaikkoja voi perustaa yhtä hyvin merialueille kuin järvillekin.
www.jarviwiki.fi/

Kasvillisuus ja eliöstö kuvastavat vesistön tilaa

Kasvillisuudessa tapahtuvat muutokset kertovat järven tilan muuttumisesta. Rehevöitymisen myötä karujen elinympäristöjen lajit häviävät ja alkavat korvautua rehevämpien elinympäristöjen lajeilla. Rehevöitymisen etenemisen näkee myös kasvillisuusalueiden siirtymisestä. Vesikasvit tarvitsevat valoa yhteyttääkseen ja kasvaakseen. Kun valon tunkeutuminen veteen rehevöitymisen ja veden samenemisen vuoksi estyy, vesikasillisuusvyöhykkeet siirtyvät matalampaan veteen.

Tee kasviston havainnointi kesällä

• Kasvillisuushavainnot kannattaa tehdä heinä-elokuussa, jolloin vesikasvillisuus on runsaimmillaan. Kasvillisuudesta kannattaa erityisesti tarkkailla reheville ja karuille järville ominaisia avainlajeja. Jos niiden elinalue supistuu tai laajenee, kannattaa tämä merkitä karttaan.
• Ota yhteyttä viranomaiseen, jos järven kasvillisuus muuttuu selvästi tai havaitset järvessä runsaasti uutta lajia, jota siellä ei ole aikaisemmin esiintynyt.
• Erityisen haitallisia ovat pienistä paloista leviävät voimakkaasti lisääntyvät lajit, kuten vesirutto ja karvalehti.

Vesikasvillisuudesta voi arvioida rehevöitymistä

• Irtokellujien, kuten limaskojen, määrä kasvaa.
• Pohjaruusukekasvit, kuten nuottaruoho, häviävät.
• Osmankäämikasvien määrä kasvaa.
• Järviruokokasvustot leviävät ja tihenevät entisestään.
• Ulpukka- ja lummekasvustot tihenevät, ja kasvien yksittäisten lehtien koko kasvaa.
• Vesikasvillisuusvyöhykkeet siirtyvät matalampaan veteen.

Näkösyvyys heikkenee

Järven näkösyvyyteen vaikuttavat muun muassa planktonlevien määrä, maaperästä johtuva humus ja savisameus sekä tuulen aiheuttama veden sekoittuminen. Savisameiden järvien ja tummimpien humusjärvien näkösyvyys on joitain kymmeniä senttimetrejä, mutta kirkasvetisissä järvissä näkösyvyys on parhaimmillaan yli viisi, jopa kymmenen metriä.

• Näkösyvyyden pienentyminen kuvastaa planktonlevien määrän kasvua ja veden laadun heikkenemistä.
• Useiden vuosien aikana tehdyt näkösyvyyshavainnot antavat tietoa järven tilan luontaisesta vaihtelusta eri vuodenaikoina ja erilaisten sääolojen vallitessa sekä mahdollisesta rehevöitymiskehityksestä ja sen nopeudesta.

Levät

Haitallisimmat levien massaesiintymät, ns. leväkukinnat, ovat sinilevien aiheuttamia. Sinilevistä noin puolet on myrkyllisiä. Uiminen sinileväpitoisessa vedessä, veden nieleminen tai sen käyttö löylyvetenä saattaa aiheuttaa allergisia reaktioita, iho- tai silmäoireita, nuhaa, pahoinvointia, oksentelua ja ripulia. Levien myrkyllisyyttä ei voi todeta silmämääräisesti eikä mikroskoopilla.

Arvioi levätilannetta viikoittain kesä-syyskuussa, ja kirjaa havainnot muistiin. Levämäärä arvioidaan silmämääräisesti asteikolla: ei havaittu, havaittu vähän, runsaasti, erittäin runsaasti. Tee havaintosi aina samalta paikalta rannalta tai veneestä.

• Ota yhteyttä viranomaiseen, jos haluat ilmoittaa sinilevähavainnostasi. Sisävesien levähavainnoista voi ilmoittaa paikkakunnan ympäristö- ja terveysvalvontaan, vesiensuojeluyhdistykseen, ELY-keskukseen tai Suomen ympäristökeskukseen.

Kalojen ja lintujen seuranta

Järven eliöstö on sopeutunut elämään tietynlaisissa olosuhteissa. Lajistossa tai lajimäärissä tapahtuvat muutokset voivat johtua järven tilassa tapahtuneista muutoksista. Tämän vuoksi eliölajiston perusteella voidaan tehdä johtopäätöksiä järven tilasta. Petokalakantojen taantuminen ja särkikalojen määrän kasvu ovat tyypilliset merkit järven rehevöitymisestä. Linnusto voi aluksi runsastua, mutta rehevöitymisen edetessä pesivien vesilintujen lajisto alkaa köyhtyä. Tee järvellä liikkuessasi tai kalastaessasi huomioita eliöstön tilasta.

Ota yhteyttä viranomaiseen, jos järvessä

• havaitaan suuria määriä kuolleita kaloja
• Ahvenen, särjen ja lahnan keskikoko pienenee, ja särkikalojen määrä kasvaa
• Petokalojen, erityisesti isojen ahventen, osuus kalastossa vähenee
• Särkikalojen parveilu rantakasvillisuuden ja laitureiden tuntumassa voimistuu
• Syyskutuisten lajien, kuten muikun ja siian, määrä vähenee
• Rehevöitymisen alkuvaiheessa kasvillisuudesta riippuvien lajien, kuten sinisorsan, muiden sorsalintujen ja nokikanan, määrä kasvaa. Jos uposkasvit vähenevät rehevöitymisen edetessä, vesilinnutkin vähenevät
• Pohjaeläinravintoa käyttävien lajien, kuten telkän ja sotkien, määrä vähenee. Järvelle kertyy syksyllä suuria määriä kalansyöjälintuja, kuten silkkiuikkuja ja koskeloita, ja pesivien silkkiuikkujen määrä kasvaa.

Lisätietoa: Vesikasvien ja -eläinten levinneisyydestä sekä lajistosta: laji.fi
Lisätietoa: Rehevöityneen järven kunnostus ja hoito (Auri Sarvilinna ja Ilkka Sammalkorpi/Suomen ympäristökeskus)

Vedenlaadun mittarit

• kuinka luen tutkimustuloksia
• mistä pitää huolestua

Happi

• Hyvä happipitoisuus on osoitus vesistön hyvästä kunnosta
• Veden happitasapainoa pitää yllä ilmakehästä veteen tapahtuva hapen liukeneminen. Liukoisuus riippuu lämpötilasta siten, että kylmään veteen liukenee enemmän happea kuin lämpimään veteen
• Normaalissa puhtaana säilyneessä järvessä alusveden happitilanne pysyy koko vuoden hyvänä. Happea on alusvedessä kerrosteisuusaikojen lopullakin 4-8 mg/l.

Sameus

• Sameusarvo kuvaa vedessä esiintyvää sameutta. Sameuden yksikkö on FTU (Formazin Turbitidy Units) ja se mitataan tähän tarkoitukseen valmistetulla mittarilla
• Kirkkaan veden sameus on pienempi kuin 1,0 FTU
• Lievästi samean veden sameus on välillä 1-5 FTU. Sameus ei ole vielä tässä vaiheessa selvästi silminnähtävää. Nämä arvot ovat tyypillisiä lievästi reheville järvivesille.
• Jokivedet ovat yleensä selvästi järvivesiä sameampia, koska eroosio on voimakkaampaa.
• Kevättulvien aikana rannikon joet ovat erittäin sameita (sameus jopa yli 100 FTU).

Kiintoaines

• Kiintoaineen määrä kuvaa vedessä olevaa hiukkasmaista ainesta
• Määritys tehdään suodattamalla tietty vesimäärä tiheän kalvon läpi, joka kuivataan ja punnitaan. Tulos ilmoitetaan mg/l
• Kiintoainepitoisuutta lisäävät jätevesikuormitus, runsas biomassa näytteessä (levät) tai eroosion kuljettama aines (savisamennus)
• Puhtaan kirkkaan veden kiintoainepitoisuus on alle 1,0 mg/l
• Avovesiaikana kiintoainesta on levien lisääntymisen takia runsaammin (1-3 mg/l)
• Myös syvänteiden pohjalla kiintoainepitoisuus on suurempi kuin pintavedessä
• Jokivesissä kiintoainepitoisuus vaihtelee voimakkaasti kuten sameuskin
• Kohonnut kiintoainepitoisuus ei siten merkitse välttämättä jätevesikuormituksen vaikutusta, vaan myös muut edellä mainitut seikat on otettava huomioon (eroosion ja leväsamennusten vaikutus)

Sähkönjohtavuus

• Sähkönjohtavuus mittaa vedessä olevien liuenneiden suolojen määrää
• Suuri arvo kertoo korkeasta suolapitoisuudesta
• Sisävesissä sähkönjohtavuutta lisäävät lähinnä natrium, kalium, kalsium, magnesium (kationeja) sekä kloridit ja sulfaatit (anioneja)
• Yleisesti ottaen Suomen vedet ovat vähäsuolaisia (kallioperä heikosti rapautuvaa).
• Tästä johtuu myös huono järvivesien puskurikyky. Sähkönjohtavuutena mitattuna arvot ovat välillä 5-10 mS/m. (mS/m = millisiemensiä per metri)
• Sähkönjohtavuus kohoaa varsinkin talvella lievästi pohjalla
• Sähkönjohtavuusarvojen vuodenaikaisvaihtelu on vähäistä, koska sähkönjohtavuus on vesistölle tyypillinen suure
• Suolojen määrää lisäävät jätevedet (jäteveden sähkönjohtavuus 50-100 mS/m) ja peltolannoitus
• Voimakkaasti viljellyillä alueilla sähkönjohtavuus on luokkaa 15-20 mS/m
• Sähkönjohtavuus kasvaa järvissä pinnasta pohjalle siirryttäessä.
• Orgaanisen aineen hajotessa vapautuu suoloja veteen, jotka lisäävät sähkönjohtavuutta
• Voimakas muutos syvänteen alusvedessä on yleensä merkki jätevesien kertymisestä pohjalle
• Sähkönjohtavuudella voidaan siten selvittää jätevesien kulkeutumista vesistössä
• Merivedet ovat sisävesiin verrattuna runsassuolaisia. Sähkönjohtavuus onkin siellä luokkaa 1000-1200 mS/m

Happamuus eli ph

• Veden normaali pH on lähellä neutraalia (pH = 7,0)
• Vesien eliöstö on sopeutunut elämään pH-alueella 6,0-8,0
• Suomen vesistöissä pH on yleensä lievästi happamalla puolella vesien luontaisesta humuskuormituksesta johtuen (pH yleensä 6,5-6,8)
• Vesistössä vallitsee ns. puskurisysteemi, joka vastustaa pH:n muutoksia. Puskurisysteemin kannalta tärkeitä ovat hiilihapon eri olomuodot ja eräät suolat (kalsium ja magnesium).
• Normaalisti pH on talvella hieman alhaisempi kuin kesällä
• Kesäaikana levätuotanto kohottaa lievästi päällysveden pH-tasoa
• Päällysveden pH on yleensä korkeampi kuin alusveden, koska alusveteen vapautuu hajotustoiminnan tuloksena hiilidioksidia, joka reagoi veden kanssa muodostaen hiilihappoa, joka puolestaan laskee pH-arvoa.

Väri

• Veden väriarvo kuvaa veden ruskeutta eli meillä lähinnä veden humusleimana
• Mitä enemmän vesistön valuma-alueella on suota sitä ruskeampaa on vesi
• Väriarvot ovat siten vesistölle tyypillisiä ja ne voidaan sen mukaan luokitella värittömiksi tai värillisiksi
• Väriarvon tunnuslukuna on pitoisuus mgPt/l. Asteikko on keinotekoinen platinaasteikko (siitä kirjaimet Pt). Väriä mitattaessa tutkittavaa vettä verrataan platinaasteikkoon värikiekon avulla
• Värittömien vesien väriarvot ovat alueella 5-15 mgPt/l
• Lievää humusleimaa osoittaa lukema 20-40 mgPt/l
• Humuspitoisia ovat vedet, joiden väri on 50-100 mgPt/l
• Erittäin ruskeilla vesissä väri voi olla 100-200 mgPt/l. Tällainen väri näkyy jo paljaalla silmällä selvänä veden ruskeutena (suovedet)

Kokonaisfosfori kok P

• Kokonaisfosforipitoisuus ilmoittaa nimensä mukaisesti vedessä olevan fosfori n kokonaismäärän
• Fosforipitoisuus on erittäin tärkeä veden rehevyyden arvioinnissa
• Se on yleensä myös perustuotannon minimitekijä. Mittayksikkö on µg/l (mikrogrammaa per litra) 1 mg = 1000 µg
• Luonnontilaisten karujen vesien kokonaisfosforipitoisuus on alle 10 µgP/l
• Karuissa humusvesissä luonnollinen taso on hieman suurempi (10-15 µgP/l)
• Lievästi rehevien vesien fosforipitoisuus on välillä 10-20 µgP/l
• Kun fosforipitoisuus lähenee 20 µgP/l levätuotanto on selvästi lisääntynyt karuihin järviin verrattuna
• Tuotannon lisääntyminen näkyy myös alusveden happivajeen kasvuna ja veden lievänä samentumisena (sameus >1,0 FTU)
• Järvi on rehevä, jos sen fosforipitoisuus on yli 20 µgP/l. Leväkukinta on todennäköistä fosforipitoisuuden saavuttaessa tason 50 µgP/l
• Humusvesissä fosforipitoisuus saa olla hieman korkeampi, koska veden ruskeus rajoittaa tuotantoa huonojen valaistusolojen takia.
• Yli 50 µgP/l sisältävät vedet luokitellaan jo erittäin reheviksi
• Ylirehevien järvien fosforipitoisuus nousee yli 100 µgP/l. Näissä leväsamennus on jatkuvaa ja sinileväkukinta säännöllistä

Kokonaistyppi (Kok N)

• Kokonaistyppi ilmoittaa veden kokonaistyppipitoisuuden
• Siihen sisältyvät kaikki eri typen esiintymismuodot, kuten orgaaninen typpi ja epäorgaaniset muodot. Nitraatin, nitriitin ja ammoniumin pitoisuudet voidaan mitata myös erikseen
• Pitoisuudet ilmoitetaan luonnonvesissä typpenä µg/l (kok.N µg/l, NO3-N µg/l, NH4N µg/l jne.)
• Vesistöihin tulee typpeä jätevesien, valumavesien ja sadevesien mukana
• Valuma-alueen peltovaltaisuus lisää myös typpikuormitusta
• Luonnontilaisten kirkkaiden vesien typpipitoisuus on 200-500 µgN/l
• Humusvesissä taso on hiukan korkeampi 400-800 µgN/l
• Hyvin ruskeissa vesissä typpeä on luonnostaakin yli 1000 µg/l.

Vedenlaatuluokituksen kriteerit

I Erinomainen
Vesialue on luonnontilainen. Vesistö on yleensä karu, kirkas tai lievästi humuspitoinen. Veden käyttöä rajoittavia leväesiintymiä ei todeta. Vesistö soveltuu erittäin hyvin kaikkiin käyttömuotoihin.

II Hyvä
Vesialue on lähes luonnontilainen, mutta lievästi rehevöitynyt tai selvästi humuspitoinen. Paikallisesti rajoittuneita leväesiintymiä voi esiintyä satunnaisesti. Vesistö soveltuu hyvin eri käyttömuotoihin.

III Tyydyttävä
Vesialue on jätevesien, hajakuormituksen tai muun toiminnan lievästi rehevöittämä tai vedenlaatu on muuten muuttunut. Tähän luokkaan kuuluvat myös luonnostaan huomattavan rehevät tai erittäin humuspitoiset vedet. Levähaittoja voi esiintyä toistuvasti. Haitallisten aineiden pitoisuudet vedessä, pohja-aineksessa tai eliöstössä voivat olla hieman luonnontilaisista arvoista kohonneet. Vesistö soveltuu yleensä tyydyttävästi useimpiin käyttömuotoihin.

IV Välttävä
Vesialue on jätevesien, hajakuormituksen tai muun toiminnan voimakkaasti rehevöittämä tai vedenlaatu on muuten muuttunut. Levähaitat ovat yleisiä ja saattavat rajoittaa veden käyttöä pitkiä ajanjaksoja. Haitallisten aineiden pitoisuudet vedessä, pohja-aineksessa tai eliöstössä voivat olla selvästi luonnontilaisia arvoja korkeampia. Litorina-savimaiden vesistöissä pHarvot voivat olla hetkellisesti hyvin alhaisia ja happamuudesta johtuvia kalakuolemia saattaa ajoittain esiintyä. Vesistö soveltuu yleensä vain sellaisiin käyttötarkoituksiin, joiden vedenlaatuvaatimukset ovat vähäiset.

V Huono
Vesialue on jätevesien, hajakuormituksen tai muun toiminnan pilaama. Levähaitat ovat erittäin yleisiä ja runsaita estäen vesistön käytön usein pitkäksikin aikaa. Rehevyydestä johtuen myös happitilanne voi olla heikko. Haitallisten aineiden pitoisuudet vedessä, sedimentissä tai eliöstössä voivat olla tasolla, josta aiheutuu selvä riski vesistön käytölle tai vesiluonnolle. Litorina-savimaiden vesistöissä pH-arvot voivat olla hyvin alhaisia pitkiä ajanjaksoja, jolloin happamuudesta johtuvia kalakuolemia esiintyy toistuvasti. Vesistön käyttöä rajoittaa pysyvästi tai ajoittain jokin edellä mainituista tekijöistä.