News landing
MKN Maisemapalvelut
Istuta puu -puu muistaa
Muistopuun istutus on kaunis ympäristöteko. Puut ovat myös merkittäviä hiilinieluja, maapallon keuhkot.
Uutinen
Maa- ja kotitalousnaiset käynnistää valtakunnallisen nimisuojakiertueen
Tavoitteena 20 uutta maantieteellistä nimisuojamerkintää maataloustuotteille ja elintarvikkeille vuoteen 2025 mennessä.
Uutinen
Ruokatreffit keittiössä -pajoista iloa ja taitoja syrjäytymisvaarassa oleville nuorille
Viisaita valintoja ja opastusta ruoanvalmistukseen
MKN Maisemapalvelut
Mustaa muovia puutarhaan?
Mietitäänpä kriittisemmin, mitä muoveja oikeasti puutarhassa tarvitsemme.
Uutinen
Vietä lasten kanssa syyslomaa Peurungassa
Lapsiperheiden tuetut lomat syksyksi haettavissa
Helena Velin
1 min readRuokavinkit
Mutti ja muut perinneruuat maistuvat
Perhossa vietettiin huhtikuun alussa perinneruokaviikkoa.
Uutinen
Haaveissa unelmiesi piha – helppohoitoisuus jatkaa trendinä
Kevät saa jälleen silmäilemään omaa puutarhaa. Kuinka voi vaikuttaa pihan kokonaisvaltaiseen toimivuuteen, eritoten helppohoitoisuuteen?
Marika Riihimäki
1 min readBlogit
Sakset käteen!
Puuvartisten kasvien silmut nukkuvat vielä, joten nyt on parasta leikkausaikaa.
Ruokavinkit
Arja-Leenan tuunattu lihakukko
Tämä hieman modernisoitu piirakka on helppo leikata kahvipöytään tarjolle.
Ruokavinkit
Tiikerikakku
Tiikerikakku on kahvipöydän maistuva ja kaunis klassikko. Nimensä kakku saa kaakaojauheesta tehdyistä raidoista.
Ruokavinkit
Herrasväen täytetyt pikkuleivät
Perusmurotaikinasta voidaan valmistaa useita erilaisia pikkuleipiä. Herrasväen pikkuleivissä täytteenä on hilloa tai marmeladia.
Uutinen
Valtakunnallinen Maisemaviesti 1/2019 luettavissa nyt
Valio ja MKNK maitotilojen biodiversiteetin kehittämisen yhteistyöhön