Eeva Hunnakko on Etelä-Pohjanmaan vuoden Maa- ja kotitalousnainen 2017

1 min read

Vuoden Maa- ja kotitalousnainen osaa yhdistää yrittäjyyden, perheen ja järjestötoiminnan.

Etelä-Pohjanmaan Maa- ja kotitalousnaiset on valinnut vuoden 2017 eteläpohjalaisen maa- ja kotitalousnaisen. Palkinnon sai Eeva Hunnakko Alavudelta. Hän on osoittanut toiminnallaan, mitä nykypäivän emännyys ja maatalousyrittäjyys voi olla.

Eeva on pitkän linjan maa- ja kotitalousaktiivi, joka ottaa pitkäjänteisesti vastuuta järjestön toiminnasta kylä-, kunta- ja piiritasolla. Hän on toiminut lisäksi myös maaseutuseuran ja maaseutukeskuksen luottamustehtävissä sekä osallistunut maatalousnäyttelyn järjestämiseen sen ytimessä.

Hän on esimerkillisesti yhdistänyt yrittäjyyden, maatalouden, karjan ja kodin hoitamisen sekä järjestötyön. Hän on lämmin ja kaikki huomioiva persoona, sekä erinomainen esimerkki todellisesta emännästä.

Vaikka hän omien sanojensa mukaan on jo saanut kaikki "kirjat ja kortit ja autuuden merkit", niin Etelä-Pohjanmaan maa- ja kotitalousnaisten johtokunta on siitä huolimatta päättänyt valita hänet Etelä-Pohjanmaan vuoden maa- ja kotitalousnaiseksi 2017.

LISÄTIETOJA


Terhi Jaskari
toiminnanjohtaja
Etelä-Pohjanmaan maa- ja kotitalousnaiset, ProAgria Etelä-Pohjanmaa
0400 463 129