Tervetuloa opintoretkelle arvokkaisiin maisemiin

2 min read

Uutinen

Työpajat järjestetään Etelä-Savossa, Pirkanmaalla ja Päijät-Hämeessä.

Mkn uutinen maisematyopajat

Maa- ja kotitalousnaiset kutsuvat teidät mukaan työpajoihin, joissa pureudutaan arvokkaiden maisema-alueidemme maankäytön mahdollisuuksiin. Työpajat järjestetään Etelä-Savossa, Pirkanmaalla ja Päijät-Hämeessä.

Työpajojen kohderyhmänä ovat maakunnan kaavoitukseen osallistuvat eli kunnat, ELY-keskus, maakuntaliitot, metsätoimijat, MTK sekä maanomistajat. Myös media on tervetullut osallistumaan työpajoihin.

Maisemaopas on työkalu kaavoittajille ja maanomistajille

Valtakunnallisesti arvokkaita maisema-alueita koskeva päivitysinventointi ja siitä keväällä 2016 pidetty kansalaisten kuuleminen ja lausuntokierros aiheuttivat monin paikoin vilkasta keskustelua. Kysymyksiä ja palautteita tuli muun muassa maisema-alueiden suhteesta maankäytön suunnitteluun, rakennuslupien myöntämiseen ja metsämaiden talouskäyttöön.

Ympäristöministeriö tilasi maankäytön suunnittelun avuksi käytännönläheisen oppaan, joka toimii sekä kaavoittajien että maanomistajien työkaluna. Oppaan tekivät Etelä-Suomen maa- ja kotitalousnaisten Maisemapalvelut. Tärkein tavoite oppaalla oli se, että Suomen arvokkaat maisemat säilyvät tulevaisuuteenkin elävinä, asuinkelpoisina ja arvokkaina. Maankäytön suunnittelussa on myös tärkeää, että se on valtakunnallisesti tasa-arvoista.

MAISEMA, opas arvokkaiden maisema-alueiden maankäytön suunnitteluun julkaistaan marraskuussa 2016 ja se on ladattavissa julkaisun jälkeen ympäristöministeriön ja Maa- ja kotitalousnaisten sivuilta www.maajakotitalousnaiset.fi/maisemaopas

Lisäksi opas toimitettiin painettuna jokaiseen kuntaan. Opas tarjoaa erinomaisen mahdollisuuden tuoda täsmällistä ja punnittua tietoa kuntien päättäjille, maanomistajille ja kaikille kansalaisille.

Työpaja – elämää ja yritystoimintaa maisema-alueella

Oppaan myötä nousi esiin, että maisema aiheena vaatii paitsi selkokielistä opasta myös käytännön esimerkkejä ja tietoa alueista. Alueen arvostuksen nostaminen ja mahdollisten ristiriitojen vähentäminen vaatii uudenlaisia toimintatapoja ja -malleja. Maa- ja kotitalousnaiset järjestävät kolme maastotyöpajaa, jotka toteutetaan osana ympäristöministeriön rahoittamaa hankketta.

Maastotyöpajoissa, maisema-alueilla, käydään yhdessä läpi arvokkaiden maisema-alueiden mahdollisuuksia sekä pohditaan ratkaisuja mahdollisiin ongelmiin. Kaikille osallistujille jaetaan uusi arvokkaiden maisema-alueiden maankäytön -opas.

Etelä-Savo, Saksalanharju, Mikkeli torstai 24.11.2016 klo 12.30-15.30
Bussikuljetus Mikkelistä lähtee klo 12 ja paluukyyti 15.30.
Lisätietoja ja ilmoittautumiset 18.11. mennessä maisema-asiantuntija Saara Ryhänen, Etelä-Savon Maa- ja kotitalousnaiset, MKN maisemapalvelut p. 040 486 8237

Pirkanmaa, Vesilahden kulttuurimaisema-alue torstai 8.12. klo 11.30-15.00
Bussikuljetus Tampereelta. Ilmoittautumiset 2.12. mennessä ja lisätietoja maisema-asiantuntija Jutta Ahro, Etelä-Suomen Maa- ja kotitalousnaiset, MKN maisemapalvelut p. 040 544 4899

Päijät-Häme, Kurhila-Pulkkilan maisema-alue, Asikkala maanantai 12.12. klo 11.30-15.00
Bussikuljetus Lahdesta. Ilmoittautumiset 2.12. mennessä ja lisätietoja maisema-asiantuntija Katriina Koski, Etelä-Suomen Maa- ja kotitalousnaiset, MKN maisemapalvelut p. 040 148 8220