LIKKA - Lisää kotimaista kalaa nuorten ja perheiden lautasille Päijät-Hämeessä

MKN Etelä-Suomi

Monipuolisen oppimiskokonaisuuden tarjoaminen kotitalouden perusopetuksen tueksi.

Kalan kasittely
FI Euroopan unionin osarahoittama PANTONE pienennetty
Sisa Suomen Kalaleader musta vaaka pieni

Kalan käytön edistäminen koko väestön tasolla on tärkeää. Kala ja kalan käyttö on osa perusopetuksen sisältöä. Valitettavasti sekä taloudellisten että ajallisten resurssien niukkuuden vuoksi tuoretta, kokonaista kalaa käytetään kotitalouden opetuksessa tällä hetkellä todella vähän. Tarkoituksena on lisätä eri toimijoiden välistä yhteistyötä, joka edistää yläkoulujen kotitalouden opetukseen sisältyvää kalan käyttöä ja kalatietoutta. Myös opettajien osaamisen tukeminen ja vahvistaminen lisää kalan käyttöä kotitalouden opetuksessa.

Vuonna 2022 toteutetussa Järvikalat osaksi kotitalouden perusopetusta Päijät-Hämeessä -esiselvityshankkeessa saatuja tuloksia ja havaintoja hyödynnetään tässä hankkeessa laajemmalla alueella Päijät-Hämeessä. Yhteistyötä tarjotaan ainakin Asikkalan, Sysmän, Padasjoen, Kuhmoisten, Kärkölän ja Hartolan yläkouluille. Tarkoituksena on lisätä eri toimijoiden välistä yhteistyötä, joka edistää yläkoulujen kotitalouden opetukseen sisältyvää kalan käyttöä ja kalatietoutta.

Hankkeen avulla halutaan lisätä nuorten kiinnostusta kotimaista kalaa, kalaruoan valmistamista ja kalastusta kohtaan. Sosiaalinen media vaikuttaa merkittävästi nykynuorten elämään. Se tarjoaa heille kanavan viestiä, jakaa mielipiteitä, luoda verkostoja ja kuluttaa sisältöä. Nuoret hakevatkin tietoa pääsääntöisesti sosiaalisen median kautta. Hankkeen aikana toteutettavan kilpailun kautta toivotaan nuorten tuottamaa materiaalia someen myös tästä aiheesta. Hankkeessa innostetaan koululaisia kalastamaan ja tehdään alueellista kalastustoimintaa ja paikallisia osakaskuntia tutuksi. Tavoitteena on tuoda esiin myös kalatalousalan koulutus- ja työllistymismahdollisuuksia nuorille ja toivotaan kala-aiheisen materiaalin lisääntymistä nuorten seuraamillaan somealustoilla.

Osaksi yläkoulujen kotitalouden opetusta tarjotaan oppimiskokonaisuutta, joka koostuu kolmesta erilaisesta oppitunnista. Ensisijaisesti tunteja tarjotaan 7.luokkalaisille, joilla kotitalous on pakollinen oppiaine. Näin voidaan tavoittaa koko ikäryhmä, jolloin tasavertaisuus toteutuu tarjottavan opetuksen osalta.

Koululaisille suunnatun oppimiskokonaisuuden lisäksi hankkeessa järjestetään kalankäsittelyyn liittyvää koulutusta myös opettajille. Kalankäsittelykoulutus toteutetaan yhteistyössä Lahden Kotitalousopettajat ry:n kanssa, jotta tavoitetaan kotitaloudenopettajia mahdollisimman laajasti Päijät-Hämeen alueelta. Hankkeessa kootaan kalankäyttöä edistävä tietopaketin, josta löytyy tarpeellisia linkkejä kalan hankintaan, käyttöön ja reseptiikkaan, unohtamatta paikallisuutta. Tietopaketti toivotaan jaettavan koulujen työ- ja viestintäjärjestelmä Wilman kautta kaikkien koululaisten perheisiin.

Hankkeen avulla pyritään luomaan pysyviä toimintamalleja kotimaisen kalan käytön edistämiseksi 7. luokkalaisille. Yhteistyö perusopetuksen kanssa takaa toiminnan jatkuvuuden ja laajan kattavuuden. Tunnit ja toteutus pyritään suunnittelemaan yhdessä koulujen kanssa niin, että ne nivoutuvat luontevasti opetussuunnitelman mukaiseen perusopetukseen.

HANKKEEN TIEDOT

Toiminta-alue: Päijät-Häme

Projektipäällikkö: Satu Nokkonen

Rahoittaja: Pohjois-Savon ELY-Keskus / Sisä-Suomen Kalaleader

Toteuttaja: ProAgria Etelä-Suomi ry / MKN Ruoka ja Hämeen Kalatalouskeskus

Ilmoittaudu mukaan videokilpailuun tämän linkin kautta 

https://tilaisuudet.proagria.fi/kalavideokilpailup-h