Varautumalla vahvemmaksi
Varautumalla vahvemmaksi -hanke turvaa Suomen huoltovarmuutta viestinnällisin keinoin ja järjestämällä muonituskoulutusta.
Huoltovarmuuden turvaaminen on yhteispeliä
Suomalaisen yhteiskunnan resilienssiin vaikuttaa vahvasti kansalaisten valmiudet ottaa vastuuta itsestään ja lähimmäisistään, erityisesti häiriötilanteissa. Vaikka suomalainen huoltovarmuus on kansainvälisesti verrattuna korkealla tasolla ja kansalaisten kiinnostus omien taitojensa vahvistamiseen varautumisessa on kasvanut viime vuosina, yllättävän moni suomalainen ei ymmärrä kotimaisen maataloustuotannon jatkuvuuden turvaamisen merkitystä huoltovarmuudelle. Yhtä lailla olemme todenneet, että suurempien väkijoukkojen muonituksen järjestäminen ja etenkin muonitustoiminta häiriötilanteissa on taito, jonka yhä harvempi hallitsee.
Pureudumme näihin haasteisiin Varautumalla vahvemmaksi - tiedottamista ja muonituskoulutusta huoltovarmuuden turvaamista varten -hankkeessa.
Hankkeet tavoitteet
a) Lisätä kuluttajien ymmärrystä maataloustuotannon jatkuvuuden tärkeydestä osana elintarvikkeiden huoltovarmuuden turvaamista
Kohteena erityisesti nuoret aikuiset ja lapsiperheet
Toteutus:
- Viestintäkampanja sosiaalisessa mediassa
- Artikkelit Koti ja maaseutu -lehdessä
- Naisten tarinoita huoltovarmuudesta -blogit
b) Varmistaa muonitusosaamisen jatkuvuus
Toteutus:
- Kolme muonituskoulutusta ympäri maata. Tavoitteena on kouluttaa noin 30-50 henkilöä kooltaan laajempien ihmisryhmien muonitustoimintaan.
- Varautumisluennot laajalle yleisölle muonituskoulutusten yhteydessä. Osallistujille tarjotaan muonituskursseilla valmistettua ruokaa ruokahävikin välttämiseksi, mikä on järjestömme kestävän kehityksen periaatteiden mukaista.
- Muonituskurssit ja varautumisinfot ovat ilmaisia osallistujille.
- Muonituskurssin toteutuksesta laaditaan toimintamalli, jota muut järjestöt voivat hyödyntää omissa kurssitoiminnoissaan.
Maa- ja kotitalousnaisten Keskus ry vastaa hankkeen toteutuksesta.
Aikataulu: 1.8.2024-31.8.2025
Hanketta rahoittaa: Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliiton Säätiö (MTK:n Säätiö)