Ajankohtaista
Vanhainkodinmäen kulttuuriympäristöpolku, Kansakoulu
Kerimäen ensimmäinen kansakoulu

Uutinen
Liisa Niilolalle järjestöneuvoksen arvonimi
Maa- ja kotitalousnaisten Keskus ry:n entiselle toiminnanjohtaja Liisa Niilolalle järjestöneuvoksen arvonimi

Uutinen
Kuinka voimme palvella? Osallistu järjestökyselyymme.
Toteutamme kyselyn ProAgria Etelä-Pohjanmaan ja maa- ja kotitalousnaisten jäsenjärjestöille. Vastaa 31.8. mennessä.

Terhi Välisalo
1 min lukuaikaRuokavinkit
Eteläpohjalaista ruokaa ennen ja nyt
Eteläpohjalaiset reseptit

Uutinen
Vieraslajit ovat uhka Suomen luonnolle
Vieraslajit ovat levinneet luontaiselta levinneisyysalueeltaan uudelle alueelle ihmisen mukana joko tahattomasti tai tarkoituksella.


Katri Eriksson, Terhi Ajosenpää
5 min lukuaikaTunnustuspalkinto aktiivisesta toiminnasta Kainuuseen 2017
Kainuun Maa- ja kotitalousnaisten piirikeskuksessa monipuolista järjestötyötä pitkistä välimatkoista huolimatta

Uutinen
Osallistu Vuoden Kotileipuri 2018 -kilpailuun!
Vuoden Kotileipuri 2018 -kilpailussa etsitään parasta ruisleipää
Järjestötoiminta
Jäsenrekisteri, tietosuoja (GDPR)
Ohjeita ja sopimuspohjia jäsenrekisterin sekä tietosuoja-asioiden hoitamista varten
Tietosuojaseloste
Yksityisyytesi on meille tärkeää. Jotta voimme palvella sinua parhaamme mukaan, se edellyttää, että keräämme ja...
Rantojen monikäyttö, luonnon monimuotoisuus, kosteikot ja suojavyöhykkeet yleissuunnitelma Rymättylään ja Merimaskuun
Suunnittelun tavoitteena oli löytää potentiaalisia rantaniittyjä ja ruovikoita hoidon piiriin.

Uutinen
Voimajohtoalueistako uusia perinnebiotooppeja?
Muista tuki perinneympäristöjen hoidolle
Rannat kuntoon -toimintamalli
Käytännönläheiset ohjeet rantojen kunnostamiseen, rahoituslähteisiin ja yhteistyön edistämiseen.