Kauravohvelit

Rapsakat kauravohvelit maistuvat kalatäytteen kera

Kaurvohvelit
Kuva: Kati Laszka

Kauravohvelit

6 kpl

5 dl kaurajuomaa
2 kananmunaa
2,5 dl kaurajauhoja
2,5 dl vehnäjauhoa
1,5 tl leivinjauhetta
0,5 tl suolaa

Paistamiseen
öljyä tai voita

Täyte
1 tlk kotimaista säilykekalaa
150 g ranskankermaa
nippu tilliä
(sitruunamehua, mustapippurirouhetta)

Sekoita kulhossa jauhot, leivinjauhe ja suola. Lisää kaurajuoma ja munat. Sekoita tasaiseksi ja anna turvota noin 10 minuuttia.

Valmista sillä aikaa täyte. Valuta kalatölkin liemi ja sekoita kala ranskankermaan. Hienonna tilli ja lisää seokseen. Mausta halutessasi sitruunalla ja pippurilla. Anna maustua jääkaapissa vohveleiden valmistumisen ajan.

Kuumenna vohvelirauta ja sudi molemmille paistopinnoille rasvaa. Silikonisuti on tähän hyvä väline. Kauhaise taikinaa vohvelirautaan, laske kansi ja paina sitä hetki kevyesti, jotta taikina leviää kunnolla. Anna paistua, kunnes vohveli kullanruskea ja pinta sopivan rapea.

Nauti kalatäytteen kanssa. Vohvelit ovat parhaimmillaan heti paistamisen jälkeen.

Vinkki! Kokeile erilaisia täytteitä. Esimerkiksi feta ja herneet sopivat vohveleiden kaveriksi.