Kunnostuskohteet

3 min lukuaika

Haemme vesistökunnostuskohteita Kainuun ja Pohjois-Karjalan alueilta.

Pilottisuunnittelu alkaa Nurmeksessa

Pertunjoen valuma-aluetta kartoitetaan

Loppusyksyn 2021 ja kevään 2022 aikana kartoitetaan Ylä-Valtimojärveen laskevan Pertunjoen valuma-alueelta kunnostukseen soveltuvia kohteita.

Ylä-Valtimojärven tila on heikentynyt, vaikka järvi luokitellaan edelleen hyvään ekologiseen tilaan. Voimakkaat sateet lisäävät maa- ja metsätalouden toimenpiteistä aiheutunutta kuormitusta vesistöön kaukanakin järvestä. Valuma-aluekunnostussuunnittelussa kartoitetaan maastossa kohteita, joista aiheutuu maa-aineksen valuntaa vesistöön. Tällaisia ovat esimerkiksi voimakkaan veden virtauksen aiheuttama eroosio purouomassa tai ojan reunalla.

Suunnitelmassa tullaan esittämään kunnostustoimenpiteitä, jotka vähentävät kiintoaineksen ja ravinteiden ajautumista vesistöön. Tällaisia eroosion torjuntaan liittyviä toimenpiteitä ovat esimerkiksi pohjakynnykset puroissa, erilaiset kosteikot ja laskeutusaltaat sekä pintavalutuskentät.

Pertunjoen valuma-alueen kunnostussuunnittelua tekee Vesistö- ja Luontokunnostus Janne Raassina loppusyksyn ja ensi kevään aikana liikkuen maastossa. Ylä-Valtimojärven kyläyhdistys on mukana avustamassa työtä. Maastotyötä tehdään noin 3 viikkoa kelien mukaan. Ensi keväänä pidetään kaikille avoin maastotilaisuus, jossa tutustutaan kohteisiin suunnittelijan opastamana.

Valuma-aluekunnostussuunnitelma valmistuu viimeistään alkukesällä. Suunnitelmassa esitetyt toimenpide-ehdotukset eivät velvoita maanomistajia kunnostustoimenpiteisiin. Kunnostustöitä tehdään maanomistajien kiinnostuksen ja rahoitusmahdollisuuksien mukaan lähivuosien aikana vähitellen. Kaikkien toimenpiteiden tavoitteena on säilyttää Ylä-Valtimojärven hyvä tila. Suunnitelma tulee KAIPO-verkon nettisivuille.

Ylä-Valtimojärven kyläyhdistys jatkaa Ylä-Valtimojärven hoitoa myös vesistön puolella niittämällä vesikasvillisuutta.

Pertunjoen valuma-aluekunnostussuunnitelman rahoittaa vesiensuojelun tehostamisohjelman kautta KAIPO-verkko-hanke.

Lisätiedot:

Suunnittelija Janne Raassina, puh. 041 459 8339, janne.markus.raassina(ät)gmail.com

Ylä-Valtimon kyläyhdistys ry, Harry Herranen, puh. 040 591 1711, harry.herranen(ät)gmail.com

KAIPO-verkko, Päivi Jokinen, puh. 040 301 2409 paivi.jokinen(ät)maajakotitalousnaiset.fi, proagria.fi/hankkeet/kaipo

Kunnostusnäytökset eri puolilla Kainuuta ja Pohjois-Karjalaa

Vuosittain KAIPO-verkossa on järjestetty 3-4 kunnostusnäytöstä, joissa on esitelty erilaisia vesistökunnostusmenetelmiä. Paikalliset yhdistykset ja muut yhteisöt ovat ehdottaneet kohteita ja osallistuneet töihin talkoilla.

Keväällä 2020 järjestettiin avoin haku, johon ilmoitettiin 10 erilaista vesistökunnostuskohdetta. Osa näistä oli hyvinkin laajoja vesistöalueita. 2021 ei järjestetty uutta hakua, vaan näytöksiä järjestettiin aiemmin mukaan ilmoitetuilla kohteilla. Yhteistyössä ELY-keskusten kanssa olemme ottaneet yhteyttä kaikkiin ilmoittautuneisiin ja tarjonneet tietoa kunnostusmahdollisuuksista sekä ohjanneet eteenpäin mm. rahoitusmahdollisuuksien osalta. Voit edelleen olla yhteydessä ja kysyä neuvoa kunnostusta kaipaavista vesistöistä.

Pilottikunnostuskohteet vuonna 2021:

Paltamon Melalahdella (kuva yllä) ja Hyrynsalmella Ukkohallan Syväjärvellä niitettiin ja nuotattiin vesikasvillisuutta syyskuussa 2021.

Liperin Siikasalmella kokeiltiin ulpukan juurakon poistamista sukeltamalla veden virtaamisen ja virkistyskäytön parantamiseksi. Kohteessa ei voitu käyttää koneita, sillä salmen pohjassa on vesi- ja viemäriputkia. Ulpukan juurakon poistamisesta tuli kokemusta: nuoret kasvustot ovat huomattavasti helpompia poistaa sukeltajan veitsellä kuin vakiintunut vanhempi kasvusto, jossa juurakot ovat tiheässä toisiinsa kietoutuneena. Lisäksi veden pinnalla näkyy kasvustosta vain osa –osa juurakosta ei kasvata lehtiä veden pinnalle ilmeisesti odottaen suotuisampia olosuhteita. Sukellustyö soveltuu esimerkiksi yksittäisten pienialaisten mökki- tai venerantojen edustalle, missä konetyö on liian arvokasta. Katso tarkemmin Kokemuksia ulpukan juurakoiden poisto- artikkelista.

Pilottikunnostuskohteet vuonna 2020:

Puolangan Luoteenjärvellä toteutettiin koeverkkokalastus mahdollisen hoitokalastustarpeen selvittämiseksi syyskuussa 2020.

Sotkamon Ison Sapsojärven Haapalanlahdella niitettiin kortteikkoa koneellisesti syyskuun lopulla ja kortetta kerättiin vedestä raivausnuotalla.

Valtimolla Ylä-Valtimojärven Pertunlahdella poistettiin uimarannan edustalta ulpukkaa pohjajyrsinnällä lokakuun alussa. Katso lisää Kokemuksia ulpukan juurakoiden poisto -artikkelista.

Luoteenjärvellä ja Haapalanlahdella työt toteutti Oulun kalatalouskeskus / ProAgria Oulu ja Oulun Maa- ja kotitalousnaiset ja Ylä-Valtimolla IMH-Tekniikka. Käytännön töihin, kuten niitettyjen kasvien siirtoon vedestä maalle osallistui myös paikallisia kyläläisiä. Vesistöistä poistettu kasvimassa päätyy maanparannusaineeksi peltoon.

Kunnostustoimenpiteiden yhteydessä keskusteltiin myös vesistön kuntoon liittyvistä havainnoista ja kunnostuksen jatkosuunnitelmista kyläläisten kanssa. Vesistöjen tila ja kunnostustoimenpiteet kiinnostivat monia: Ylä-Valtimon tilaisuudessa poikkesi päivän aikana lähemmäs sata katsojaa. Kunnostustoimenpiteiden vaikutuksia seurataan ja kohteiden kunnostuksen suunnittelua jatketaan yhdessä paikallisten asukkaiden kanssa.

Kohteet löytyvät myös vesistökunnostajan karttapalvelusta.